Kaupunkirakentelupeli Cities: Skylinesin ensimmäinen suurempi lisäosa After Dark on paljastunut.

After Dark tuo peliin vaihtuvat vuorokaudenajat, mikä monipuolistaa hieman tapaa, jolla omia kaupunkejaan on mahdollista rakentaa. Yö voi tarjota esimerkiksi uusia kukoistusmahdollisuuksia viihdekeskeisille kaupungeille, mutta yhtälailla myös omanlaisensa uhat piileskelevät pimeydessä. Yöstä ei tietenkään tarvitse selvitä myöskään vain vanhoin jekuin, vaan esimerkiksi aiempaa monipuolisempi palvelujen tarjonta auttaa sopeutumaan After Darkissa uusiin olosuhteisiin.

Lisäosan on kehittänyt pääpelinkin luonut tamperelaisstudio Colossal Order. Vielä ainakaan toistaiseksi sille ei ole annettu julkaisuikkunaa.

Lisää luettavaa