Arvostusta osakseen kerännyt Ms. Splosion Man kääntyy yhdessä Joe Dangerin kanssa myös kosketusnäytöille. Alkujaan kyseisiä pelejä on aiemmin voinut pelata vain kotikonsoleilla.

Peleistä Joe Danger rakennetaan uudelle alustalle peräti alusta alkaen uudelleen. Pyrkimyksenä peliä kehittäneellä Hello Gamesilla on erityisesti ollut luoda ohjaustapa, joka on varta vasten tehty kosketusnäyttöalustaa varten. Pelistudion perustaja Sean Murray myöntääkin olevansa virtuaalisten nuolinäppäinten suuri vihaaja.

Ms. Splosion Manista vastaava Twisted Pixel lupaa pelinsä mobiiliversion poikkeavan myös hieman alkuperäisestä versiosta. Mukana pelissä nähdään virtuaalisia nappeja, mutta tästä huolimatta myös räjähtävä tasoloikka on pelistudion mukaan kehitetty uuden alustan rajat ja mahdollisuudet huomioiden.

Sisällöltään Ms. Splosion Manin on määrä olla varsin tuttu Xbox-veljeensä nähden. Mukaan on kuitenkin tuupattu uusia ominaisuuksia sekä pelimuotoja pelikokemusta muovaamaan.

Peleistä Joe Danger on tarkoitus tuoda sekä iOS- että Android-laitteille, kun taas Ms. Splosion Man on toistaiseksi tulossa sekä iOS:lle että Windows-puhelimille. Myös pelin alkuperäisversio kääntyy pian pc:lle.

Vasta vajaa viikko sitten myös Super Meat Boyn kerrottiin saapuvan kosketusnäytöille. Lisää pelistä voi lukea aiemmasta uutisesta.

Linkki traileriin

Lähde: Joystiq, Gamasutra

Lisää luettavaa