Super Mario Bros. -elokuva sai supervauhdikkaan alun – avausviikonlopusta muotoutumassa yksi menestyksekkäimmistä animaatioelokuvien historiassa / Uutiset / pelaaja.fi

Super Mario Bros. -elokuva sai supervauhdikkaan alun – avausviikonlopusta muotoutumassa yksi menestyksekkäimmistä animaatioelokuvien historiassa

9.04.2023 // Kirjoittanut: Toimitus
2

Super Mario Bros. -elokuva näyttää saaneen menestyksekkään avajaisviikonlopun.

The Hollywood Reporter -sivusto on julkaissut varhaisia tietoja torstaina ensi-iltansa saaneen elokuvan lipputuloista. Super Mario Bros.:n arvioidaan lukujen valossa kipuavan yhdeksi menestyksekkäimmistä animaatioelokuvista.

Super Mario Bros.:n arvioidaan saavuttavan viiden ensimmäisen päivänsä aikana yhteensä 195 miljoonan dollarin lipputulot, joista ensi-iltaviikonlopun osuudeksi arvioidaan 137 miljonaa. Lukema on animaatioelokuvien mittapuulla toiseksi paras Yhdysvaltain historiassa. Parempaan tulokseen on yltänyt vain Incredibles 2, joka kipusi avausviikonloppunaan vuonna 2018 182,7 miljoonan dollarin lipputuloihin.

Elokuvan kerrotaan tekevän hyvää tulosta myös kansainvälisillä lippuluukuilla. Maailmanlaajuisten lukujen arvioidaan kipuavan yhteensä yli 300 miljoonaan dollariin viikonlopun aikana.

Lähde: The Hollywood Reporter

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Tämä oli ihan passeli animaatioleffa. Ei erityisen omaperäinen, mieleenpainuva taikka hauska, vaikka ihan hyvä kokonaisuus olikin kyseessä. Mutta mitä tulee juuri videopelien lisenssi-leffoihin, niin sillä saralla tämä oli ehdottomasti kärkikastia, kun tämän ja Detective Pikachun kaltaisten teosten vastapainona löytyy tyyliin Mario Bros live actionin ja Assassin's Creedin kaltaista kuraa.

Ja nyt hieman tarkempia mietteitä itse leffasta, pienine spoilereineen. Jos leffa on vielä näkemättä ja koet esim. musiikkivalintojen (siis muiden kuin Mario-biisien) ruotimisen spoilereiksi, samaten kuin sen, miten paljon hahmolla X tai Y oli ruutuaikaa itse leffassa, niin jätä viestin lukeminen tähän.

.........................................................................

Elikkäs juuh, ne musiikit. Ikonisten Mario-biisien kuuleminen toki nosti hymyn huulille kertaa monta ja eikä niissä lopuissa sinällään olisi mitään pahaa... Mutta, Bonnie Tylerin Holding Out For A Hero Marion treeni-pätkään? A-ha:n "Take on Me" ajelulle Kongien kaupungin halki? Eikö tekijätiimi OIKEASTI keksinyt vaiko sitten vaan uskaltanut kokeilla mitään sen luovempaa, kuin näitä hyvin kliseisiä, erittäin tuttuja sekä turvallisia muinaisklassikoita? Biisejä, joita on käytetty vastaavissa konteksteissa lukemattomat kerrat aiemminkin? Myönnän, itselleni leffan huvittavimpia vitsejä oli se veljesten ekan työkeikan meneminen täysin päin helvettiä, samalla kun tämä erittäin tunnettu biisi Carmen-oopperasta soi taustalla. Mutta jälleen kerran, kyseessä on erittäin, erittäin, ERITTÄIN monesti käytetty vitsi animaatio-leffojen/sarjojen saralla. Asiat menee päin vittua - tuki taustalle jotain juhlavaa klassista (ooppera)musaa ja pam; saat huvittavan ristiriidan musiikin juhlavan tunnelman sekä koomisen sähellyksen välillä. Hauska, muttei todellakaan uusi saatikka omaperäinen idea.

Leffan vahvuuksiksi puolestaan voisin laskea välillä oikeinkin kauniit taustamaisemat. Ja samaten sen, että prinsessa Peach EI ollut se, jota oltiin pelastamassa. Sen sijaan, tämä olikin nyt voimakas sekä pätevä taistelija, jolla oli yllin kyllin ruutuaikaa toimia leffan päähenkilönä Marion rinnalla, Luigi-paran jäädessä tällä kertaa siksi pelastettavaksi seinäruusuksi. Muistaakseni jossain haastattelussa sanottiin, että tähän muutokseen oli kaksi syytä: 1)tasapuolistaa oleellisempien päähenkilöiden sukupuolijakaumaa ja 2) tarjota mielenkiintoisempi tarina, entä se että kaksi hyvin samannäköistä veljestä seikkailee keskenään. Erittäin fiksu muutos, sanoisin. Ja jotain, jota hyvin luultavasti ei olisi suostuttu toteuttamaan vielä edes 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä.

Myös se, että Marion ja Peachin kemioita EI kehitetty vielä suoranaiseksi romanssiksi oli erittäin suuri plus. Olen näet kuollakseni kyllästynyt leffoihin, joissa päähenkilöiden välinen romanssi pikakelataan hyvin epäuskottavasti jo suoranaiseen suudelmaan leffan loppuhuipennukseen mennessä, vaikka muun tarinan raamit eivät anna sille läheskään tarpeeksi aikaa saati syvyyttä. Into the Spiderverse ei myöskään tehnyt tätä, vaan aikoo syventää hahmojensa romanttisia kemioita vasta omassa jatko-osassaan. Epäilen samaa myös sen tulevan Mario-leffan kohdalla. Ja samaten Peachin mystisestä taustatarinasta kerrottanee lisää myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan, Super Mario Bros. oli mitä värikkäin, viittauksia sekä sisäpiirin vitsejä pursuava rakkauskirje kaikille Mario-pelien ystäville. Useissa kohdissa valitettavasti liian varman päälle kasattu sekä yllätyksetön, mutta toisaalta myös pelisarjansa vanhimpia kaavoja raikkaasti tuulettava teos. Jos saisin itse valita, toivoisin seuraavan leffan pohjaavan ennemmin Luigi's Mansion-pelisarjaan, jonka myötä nyt lähinnä araksi seinäruusuksi jäänyt Luigi saisi paljon enemmän tekemistä sekä ruutuaikaa. Joskin, lopputekstien jälkeisen kohtauksen perusteella, näin tuskin tulee käymään. Hyvässä lykyssä Luigi-painotteinen leffa kuitenkin on tiedossa jossain hamassa tulevaisuudessa, kenties jopa spin-offina, siinä missä Luigin oma pelisarjakin.

Käyttäjän Joulupukki kuva
Joulupukki

On ollut mielenkiintoista huomata kuinka vähän aikaa sitten kaulaparrat kritisoi tätä leffaa wokeksi ja "tired girlboss" elokuvaksi. Nyt kun osoittautui box office hitiksi, niin nyt tämä leffa sit ownasi woke disneyn ja woke kriitikot. Niin se vain mielipide muuttuu. Tosin eipä ole ensimmäinenkään kerta.