Wii-konsoli on myynyt yli 100 miljoonaa kappaletta sen jälkeen, kun konsoli tuli markkinoille vuonna 2006. Osasyy tähän oli Wii Fitin, Wii Sportsin ja Wii Musicin kaltaisilla peleillä joita ostivat ihmiset, jotka eivät yleensä konsolipelejä pelanneet. Niitä myös markkinoitiin kasuaalipelaajille.
Vuonna 2012 ilmestynyt Wii U ei ole kyennyt samaan. Esimerkiksi Donkey Kongin ja Super Marion isänä tunnettu Shigeru Miyamoton mielestä sen ei pidäkään, hän kertoi Edge-lehden haastattelussa.
- DS:n ja Wiin aikoihin yritimme parhaamme mukaan laajentaa pelaajakuntaa. Nyt nämä pelaajat pelaavat älylaitteilla, ja pelejä pidetään itsestäänselvyyksinä. Meille se on vain hyvä asia, ja voimme tehdä pelejä tosipelaajille, Miamoto puntaroi.
Miyamoto kertoi, kuinka Wii U yrittää saavuttaa jatkossa intohimoisia pelaajia kasuaalipelaajien sijaan.
Kasuaalipelaajia Miyamoto nimittää passiivisiksi pelaajiksi.
- Passiiviset pelaajat haluavat pelien viihdyttävät heitä, ja he pitävät itseään asiakkaina. Minusta sellainen on vähän säälittävää. He ovat ihmisiä, jotka voisivat pelaamisen sijaan viettää aikaa vaikkapa Disneylandissa tai elokuvien parissa. He eivät ymmärrä, että on kiinnostavampaa, kun peli myös haastaa pelkän viihdyttämisen sijaan, Miaymoto sanoi.
Lähde: CVG.
Kommentit
Minkäs sille mahtaa, jos Japanissa on mobiilipelaaminen paljon yleisempää, kuin konsolipelaaminen. Laittaahan tuo kyrsimään, jos maan miehet ja naiset eivät anna tukea firmalle. Itse perheen isänä olen jonkin asteen kasuaalipelaaja ja en näe Nintendoa kasuaalipelaajien konsolina. Iloisten värien ja lähes väkivallattomuuden takia tämä konsoli sopii paremmin koko perheelle.
Jos itselläni on joskus tunti, pari aikaa, kuten lapsen päiväunien aikaan, en todellakaan pelaa mitään Mariota vaan mieluummin CoDia netissä. Jos taas on paljon enemmän aikaa sillon BäFää. Tosin en omista Nintendon konsolia (vielä). Kyllä netti räiskinnät on enemmän kasuaalipelaajien pelejä, eikä Zelda tai Metroid.
Ja tuskinpa kasuaalipelaajat ostavat konsolia jolla ei voi tehdä juuri muuta kuin pelata.
No Animal Crossing vielä nihkeästi myönnettäköön, mutta Mariot ja erityisesti vielä 2D Mariot ovat niin core-pelejä, kuin olla ja voi. Ne vaativat pitkälle kehittynyttä, vuosien pelaamisen saatossa muodostunutta hienomotoriikkaa ja kolmiulotteisuudenhahmotuskykyä; tämähän kai on se corepelin tärkein määrite. Nintendo Land oli myös huomattavasti core-orientoituneempi, mitä esim. Wii Sportsit sun muut. Esim. Metroid Blastin kontrollit ovat juuri niin mutkikkaat, kuin corepeleiltä voi odottaa.
Minun isäni on aika hyvä esimerkki tästä stereotyyppisestä casuaalipelaajasta, jolla Nintendo laajensi pelaajakuntaa Wiin aikoihin. Perinteisten videopelien kontrollien opetteleminen muodostaa hänelle aivan liian iso kynnyksen ryhtyä pelaamaan, joten kaikki Mariot sun muut jäävät parhaimmillaankin pariin lyhyeen kokeiluun. Erityisesti kolmiulotteisessa ympäristössä hahmon ohjaaminen analogitikulla tuntuu lähestulkoon mahdottomalta. Wii Sportsista ja Fitistä hän sen sijaan innostui niinkin paljon, että halusi hommata itselleen Wiin - ensimmäisen konsolin koskaan. Sisko ja äitikin innostui pelailemaan Wii Sports Resortia, vaikkeivat ole videopeleihin koskenutkaan aiemmin. En voisi ikimaailmassa kuvitella, että he opettelisivat pelaamaan 3D Worldia, tai edes näkisivät sitä missään mielessä houkuttelevana. Sama homma yhtiökumppanini kohdalla. Hän on ostanut puolisoineen PS3:n, jolla pelailevat satunnaisesti Singstaria ja tietovisailupeliä. Kaikkien vähänkään mutkikkaampien pelien pelaamien jää alkutekijöihinsä, sillä he eivät yksinkertaisesti näe pelaamista niin houkuttelevana, että jaksaisivat paneutua kontrollien opettelemiseen. Iskin heille joskus Super Mario 3D Landin käteen ja ihastelivat kyllä grafiikkaa ja 3D-efektiä, mutta peli annettiin takaisin noin alle minuutin kokeilun jälkeen perusteluna se, ettei hän hallitse analogitatin käyttöä ja kolmiulotteisia ympäristöjä. Taas jälleen casuaaliepelaajan stereotypia. 3D World, aivan kuten kaikki muutkin Mariot ovat suunniteltu meille, jotka olemme pelailleet pelejä sieltä 8-BIT ajoista saakka (tai myöhemmästä vaiheesta, mutta aktiivisesti).
Tuo on kyllä totta, että vaikka silloin alussa, kun Wii U esiteltiin, näytti nimenomaan siltä, että laite on suunniteltu corepelaajille, välillä tuntui kaikkien Wiin kulta-aikojen uudelleenlämmittelypelien ansiosta, ettei Nintendo itsekkään tiennyt, mitä laitten kanssa aikovat ja kenelle se on suunnattu. Tuo lausunto Miyamoton suusta ja Wii U:n tulevaisuuden pelitarjonta vahvistavat uskoa siihen, että visio on heilläkin siellä selkeytynyt.
Juuri olin tätä tulossa itsekin sanomaan, että eiköhän sillä "säälittävyydellä" ole tarkoitettu juurikin sellaista että "onpas harmillista, kurjaa tämä ihmisten ajattelu etteivät näe haastetta mielenkiintoisena", tai jotain sinnepäin, eikä suinkaan tarkoittaisi sellaista ylimielistä "vitun säälittävät toukat" asennetta.
Mutta tosiaan, hienosti saatu raflaava otsikko ainakin aikaiseksi, kenties tähän tulee vielä tulevaisuudessa joku selkeämpi vastaus Nintendon suunnalta tai sitten Miyamoton tulkki saa potkut tms.
Kyllä itsekin säälin ihmisiä jotka kuluttavat pelejä vain aivottomana viihteenä, eivätkä pysty haasteista nauttimaan. Enkä tarkoita tällä mitään pahaa.
2D Marioilla houkuteltiin takaisin niitä, jotka olivat joskus nuorena pelanneet Super Mario Brosia ja lopettaneet peliuransa siihen. Esimerkiksi voisin sanoa vaikkapa serkkuni ja hänen vaimonsa, jotka eivät ole NES aikojen jälkeen koskeneet videopeleihin, mutta kuitenkin päätyivät ostamaan Wiin ja sille New Super Mario Bros. Wiin, koska se muistutti vanhoja NES Marioita. Näihin uudempiin 2D Marioihin on sitä paitsi lisätty Super Guide (Peli pelaa kentät puolestasi, jos et osaa.) ja muita aloitteleville pelaajille suunniteltuja apuesineitä. (White Tanooki Suit, P-Wing ja P-accorn)
SM3DL:n ja SM3DW:n kentistä tehtiin lineriaalisia, jotta peli tuntuisi yksinkertaisemmalta ja aloittelevat pelaajat eivät eksyisi kenttiin. Vertaa esimerkiksi SM64:n tai SMS:n kenttärakennetta Galaxyihin tai 3D-sarjan peleihin ja huomaat uudempien pelien olevan huomattavasti esimmäisiä 3D Marioita lineriaalisempia.
Samaa voisi oikeastaan sanoa DS:n Zeldoista, joiden tarkoituksena oli myös tutustuttaa casual pelaajia Zeldasarjaan. Pelimekaniikoista on pyritty tekemään mahdollisimman yksinkertaisemmat jättämällä pois nappikomennot lähes kokonaan ja keskittymällä kosketusnäytöllä ohjaamiseen. DS:n Zeldojen vaikeustasokin on alhaisempi aiempiin Zeldoihin verrattuna. Overworldistakin tehtiin yksinkertaisempi veneen avulla. Kartta oli koko ajan näytöllä ja pelaajan piti vain piirtää näytölle reitti seuraavalle saarelle ja matkalla ampua vihollisia.
Super Mario 64 oli enemmänkin 3D seikkailupeli, mitä 3D tasohyppely. Kuilu 2D Marion ja ensimmäisen 3D Marion välissä oli niin suuri, että se vieraannutti osan Marion faneista. 3D Land ja 3D World yksinkertaisesti kurovat umpeen tätä rakoa palauttamalla 3D Marion lähemmäksi 2D tasohyppelymaailmaa. SMG2 edusti jo osittain tätä kehityksen suuntaa. Mistään casuaali "dumbing down" tässä ei todellakaan ollut kyse, vaan paluusta perinteisempään Mario-pelimekaniikkaan. Minua pitkän linjan corepelaajana tämä kehityksen suunta miellyttää suuresti, sillä 2D Mariot millimetrin tarkalla, intensiivisellä ja haastavalla pelimekaniikallaan edustavat corepelaamista puhtaimmillaan. Toki siellä oli niitä helpotusbokseja sun muita P-siipiä (jotka olivat kyllä totaalisen turhia), mutta niiden alla silti timantinkova core peli.
EDIT: totta se, että noilla pienillä helpotuksilla peleistä koitettiin ehkä tehdä helpommin omaksuttavia niille, joilla ei ole niin pitkää historiaa pelaamisesta, pilaamatta silti kokemusta veteraaneilta. En silti koe, että P-siipi ja avustusboksi tekee näistä peleistä casuaaliepelejä, jolla koitetaan houkutella casuaaliyleisöä ostamaan Wii U.
Lukematta lähdettä sen enempää, haluaisin ehkä huomauttaa että nyt on aika iso todennäköisyys että tässä on saattanut ajatus muuttua jonkun kommentin kohdalla käännöksessä.
Itse luin alkuperäisen uutissähkeen, jossa asia ei ole yhtä provokaatisesti esitetty. Uskon myös että japaninkielestä kääntäminen enkuksi on suosittu rajumpaa tyyliä. Nintendon ja etenkään Miamoton suusta ei provoilua tai kuittailtua ole pahemmin kuultu.
Muuten ymmärrän Miamoton huolen siitä ettei monet älylaitteilla pelaavat ymmärrä ns. tosipelien syvällisyyttä ja haastavuutta. Se on vähän sama jos kokonaisten elokuvien sijaan ihmiset tyytyisivät katsomaan YouTubesta pelkkiä trailereita.
Niin, tämän takia sanoinkin että valtaosa peleistä. Tietenkin, jos joku haluaa kutsua kissojen ja koirien ruoaksi murkinaa, missä on 9/10 koirien ruokaa ja 1/10 kissojen ruokaa, niin mikäpä minä olen tuomitsemaan.
Miyamoto johtamaan Smashin kehitystä, kiitos. <3 Uudelle F-Zerolle vähän enemmän toivoa nyt?