Super Mario Maker on Nintendon uusin miljoonahitti

Super Mario Maker nousi miljoonahitiksi noin parissa viikossa. Kaikkiaan erilaisia kenttiä pelistä löytyy nyt reilut 2,2 miljoonaa kappaletta.

30.9.2015 13:23

Omien Super Mario -kenttien luomisen mahdollistava Wii U -peli Super Mario Maker on myynyt miljoona kappaletta maailmalla, Nintendo on vahvistanut. Peli saatiin kauppoihin alkujaan Japanissa 10. syyskuuta ja muualla maailmassa päivää myöhemmin, eli rajapyykin saavuttamiseen pelillä meni noin parisen viikkoa.

Kaiken kaikkiaan erilaisia Super Mario -kenttiä Super Mario Makerilla on luotu Nintendon mukaan tähän mennessä yli 2,2 miljoonaa kappaletta. Näitä kyseisiä kenttiä pelaajat ovat pelanneet yhteensä lähemmäs 75 miljoonaa kertaa.

Super Mario Maker oli Mario-faneille ympäri maailmaa 30 vuotta rakenteilla ollut unelma. Peli on herättänyt kaikenikäisten pelaajien mielikuvituksen ja nostanut heidän omistautumisensa Nintendoa kohtaan kokonaan uudelle tasolle, Nintendon amerikkalaisosaston johtaja Reggie Fils-Aimé kommentoi Mario Makerin menestystä.

Super Mario Maker on Nintendon toinen miljoonahitti Wii U:lla tänä vuonna. Aikaisemmin kesällä myös räiskintäpeli Splatoon rikkoi miljoonan myydyn kappaleen rajapyykin. Matkaa peleillä on vielä jonkin verran kuitenkin Wii U:n myyntilistojen kärkeen, jota pitää hallussaan viime vuonna julkaistu Mario Kart 8 yli viiden miljoonan kappaleen myyneillään.

Kaiken kaikkiaan erilaisia Super Mario -pelejä Nintendo kertoo myyneensä maailmalla nyt yli 310 miljoonaa kappaletta.

Pelaaja-lehden arvostelun Super Mario Makerista voi lukaista tämän viikon perjantaina lehtipisteisiin saapuvasta lokakuun numerosta.

Päivitys kelllo 16.20: Osuvasti tänään Nintendo on julkaissut 3DS:n ja Wii U:n Super Smash Brosiin myös uuden Super Mario Maker -aiheisen kentän. Pelattavaksi sen voi saada joko yhdelle alustalle 2,49 eurolla tai sitten kerralla sekä 3DS:lle että Wii U:lle 3,49 eurolla. Pelin Wii U -versioon ostettavissa on parhaillaan nyt myös uusi merirosvolaivakenttä 1,99 eurolla.

Lähde: Siliconera

Lisää luettavaa