Super Mario Maker paranee entisestään ensi viikolla

Uusi Super Mario Maker -päivitys saapuu marraskuun alussa piristämään kehutun tasoloikkapelin toimintaa ja tarjontaa.

27.10.2015 16:14

Nintendo on ilmoittanut julkaisevansa ensi viikolla uuden päivityksen Super Mario Makeriin.

Marraskuun 5. päivän tienoilla vapauteen päästettävä päivitys piristää hieman erityisesti pelin kenttäeditorin työkalutarjontaa. Päivityksen saapumisen jälkeen kenttiin on mahdollista ujuttaa mukaan maksimissaan kaksi tarkastuspistettä, minkä lisäksi pelin laatikkojen toimintaa monipuolistetaan myös. Jatkossa pelaajat voivat ujuttaa yhteen laatikkoon samanaikaisesti nimittäin esimerkiksi sekä sienen että tulikukan, joista sienen Mario saa ulos ollessaan pieni ja tulikukan vuorostaan, mikäli tämä iskee laatikkoa ollessaan jo sienen vaikutuksen alainen.

Myös Super Mario Makerin Course World -valikko monipuolistuu samalla. Jatkossa Course Worldin uumenista on mahdollista löytää kategoriat Event Courses ja Official Makers, joista Event Courses tarjoaa koettavaksi Nintendon ”kumppanien” tekemiä kenttiä, kun taas Official Makers -listan alta löytyy sekä Nintendon tekemiä että erikseen esiin poimimia kenttiä.

Super Mario Maker sai julkaisunsa 11. syyskuuta. Tähän mennessä jo reilut miljoona kappaletta myyneeseen peliin on luotu Nintendon mukaan 3,3 miljoonaa kenttää verkossa pelattavaksi.

Lähde: Nintendo

Lisää luettavaa