Super Marion isä Shigeru Miyamoto tunnustetaan Japanissa kulttuurisesti merkittäväksi henkilöksi

Shigeru Miyamoto noteerataan Japanin valtion toimesta kulttuurisesti merkittäväksi henkilöksi.

24.3.2022 17:11

Nintendon pitkäaikainen suunnittelijatähti Shigeru Miyamoto ollaan tunnustamassa Japanin valtion toimesta kulttuurisesti merkittäväksi ja ansiokkaaksi henkilöksi.

Tunnustuksien saajia julkistetaan useampi aina vuosittain ja historian varrella niitä ovat vastaanottaneet esimerkiksi erilaiset kuvataitelijat, näyttelijät, säveltäjät ja tieteilijät. Pelit ovat laajalti jääneet tähän asti varjoon, mikä tekee Miyamoton tunnustuksesta aina vain huomionarvoisemman.

Vanha Sonic the Hedgehog -avaintekijä Yuji Naka tuulettelikin ensimmäisten joukossa videopelien saamaa valokeilaa Twitterissä onnitellen samalla Miyamotoa. Sanomalehti Sankein haastattelussa myös Miyamoto ilmaisi ilonsa pelien saamasta huomiosta ja muistutti kollegojensa merkityksestä menestyksessään.

Kaiken kaikkiaan tunnustuksen saa tänä vuonna 21 henkilöä. Näiden joukkoon lukeutuu myös esimerkiksi mangataiteilija Moto Hagio.

Lähde: Video Games Chornicle, Nikkei, Sankei, Cheesemeister (Twitter)

Lisää luettavaa