Super Smash Bros. taikoo 3DS:stä kotikonsoliohjaimen

Lista Wii U:n uuden Super Smash Brosin tukemista ohjaimista sen kuin on kasvamassa. Nyt 3DS näyttää liittyvän myös ohjainten värikkääseen joukkoon.

13.9.2014 22:14

Wii U:lle talveksi lupailtu uusi Super Smash Bros. -peli ei ole juuri kitsastelemassa ohjausmahdollisuuksien suhteen. Aiemmin kesällä vahvistui, että perinteisten Wii U -ohjaustapojen ohella peliin ollaan tuomassa tuki amecube-ohjaimille. Nyt ilmi on lisäksi tullut, että myös 3DS:lläkin näyttäisi pääsevän vielä mätkimään kotikonsoli-Smashia.

Asia on noussut ilmi pelisivusto Gamespotin päästyä taiteilemaan 3DS:n Super Smash Brosin englanninkielisen version parissa. Sivusto kertoo pelin pitäneen sisällään valikkoikonin, jonka kautta oman 3DS-konsolinsa voi saada kommunikoimaan Wii U:n kanssa. Kommunikoinnin avulla 3DS sekä muuttuu Wii U:n ohjaimeksi että myös mahdollistaa kustomoitujen Smash Bros. -hahmojen siirtämisen alustalta toiselle.

3DS:n Super Smash Bros. on saamassa julkaisunsa lännessä 3. päivä lokakuuta. Demo pelistään tuodaan vuorostaan laajaan jakeluun 19. syyskuuta. Osa onnekkaista Nintendo Club -jäsenistä on päässyt demoon tosin jo nyt ennalta käsiksi.

Japanissa 3DS:n Super Smash Bros. julkaistiin tänä lauantaina.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa