Suuren suomalaisen avaruusseikkailun alku ja pelialan oma Oscar-voittaja – tässä viikon suurimmat uutiset

Uutisia, kommentteja ja myöhästyneitä verkkobileitä viikolta 17.

2.5.2021 21:00

Päättyneellä viikolla suuret yhtiöt laskivat jälleen miljooniaan, mutta mahtuipa mukaan myös uutisia muun muassa kunnianhimoisen suomalaisverkkopeli Starbasen lähitulevaisuudesta, peli- ja elokuva-alaa yhdistäneestä Oscar-voitosta sekä myöhäisistä nettibileistä. Unohtaa ei tietenkään sovi myös uuden suuren suomalaispeli Returnalin julkaisua.

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


CD Projekt -pomoille miljoonabonukset Cyberpunk 2077:n ongelmista huolimatta

Puolalaisstudio CD Projektin johto on saanut tuntuvat palkkiot yhtiön viime vuoden tuloksen perusteella. Yhtiön johtoon kuuluvien viiden henkilön palkkiot ovat yhteensä hieman yli 23 miljoonaa euroa, kun CD Projektin työntekijöiden palkitsemiseen on varattu yhtiön edustajan mukaan 24,6 miljoonaa euroa.

Lue koko uutinen

Johtajien bonukset lienee tulosperusteisia ja CDPR tiettävästi teki viime vuonna ennätystuloksen pelin ongelmista huolimatta. Omistajaportaan ja johtajien välinen asia miten bonuksista on sovittu ja sovitaanko niistä jatkossa samalla tavalla. -Haerski


Verinen loppu on käsillä – katso nyt Netflixin Castlevania-päätöskauden traileri

Tuore traileri on saapunut esittelemään, millaisissa tunnelmissa Netflixin Castlevania-animaatiosarja näkee päätöksensä nyt keväällä. Castlevanian neljäs kausi ilmestyy suoratoistopalveluun kokonaisuudessaan 13. toukokuuta ja toimii samalla loppuna vuonna 2017 käynnistyneelle sarjan tarinalle.

Lue koko uutinen


Microsoft liittyy pc-latauskauppojen tulonjakokilpaan – pelitalot saamassa aina vain isomman siivun myynneistä

Microsoft on muuttamassa Microsoft Store -latauskauppapaikkansa tulonjakokäytäntöjä pc-pelien osalta. Xbox Game Studiosin johtaja Matt Booty on vahvistanut Xbox Wire -sivustolla julkaistussa viestissään, että elokuun alusta alkaen pc-pelien tekijät nettoavat omien peliensä myynneistä Microsoft Storessa 88 prosentin lohkon, kun tällä hetkellä määrä on 70 prosenttia.

Lue koko uutinen


Suuri suomalainen avaruusverkkopeli on valmis toimintaan – Starbase sai Steam-päiväyksensä

Helsinkiläiskehittäjä Frozenbyten uusi kunnianhimoinen verkkopeli Starbase on avautumassa hiljalleen vihdoin kiinnostuneiden ulottuville. Aiemmin parhaiten Trine-sarjasta tunnettu studio on ilmoittanut, että sen uutuusluomus ilmestyy Steamin early acces -pelien valikoimaan 17. kesäkuuta.

Lue koko uutinen

Tämän kehitystä olen seurannut pitkään, en malta odottaa että pääsen itsekin testaamaan. -Doms


Toukokuun Games with Gold- ja PlayStation Plus -pelti paljastuivat

Kuukausi on vaihtunut, joten konsoleiden omissa tilauspalveluissa nähdään taas päivitystä etupelitarjonnassa. Xbox-puolella hulinaksi on laitettu jo muun muassa Armellon ja Lego Batmanin merkeissä, kun taas PlayStationien maailmassa valmistaudutaan Battlefieldiin ja kotimaiseen romuralleiluun.

Lue koko uutinen (Games with Gold, PlayStation Plus)


Sonyn peliosasto teki kaikkien aikojen ennätystuloksen – yli 7,8 miljoonaa PlayStation 5 -konsolia saatu maailmalle

Sony on toimittanut maailmaan kaikkiaan 7,8 miljoonaa PlayStation 5 -konsolia, japanilaisyhtiön tuore talousraportti tietää kertoa. Määrä on ylittänyt hienoisesti Sonyn oman ennusteen ja auttanut osin sen PlayStation-bisneksen uuteen ennätystulokseen.

Lue koko uutinen

Ja varauksessa taitaa olla toiset saman verran… -Make-1991

Kyllähän uudet konsolit kiinnostavat aina ja varsinkin PlayStation on ollut brändinä
massojen huudossa viime vuosina PS4:n menestyttyä erinomaisesti.
-Izmou


Yli kaksivuotias Super Mario Party päivittyi yllättäen – oikea täysiverinen nettipeli vihdoin mukana

Switchin bilepeli Super Mario Party on vastaanottanut ensimmäisen uuden päivityksen yli kahteen vuoteen. Yllätyspäivitys on ollut vieläpä varsin merkittävä, sillä se tuo viimein kunnollisemman nettipelin jo alkujaan syksyllä 2018 julkaistuun teokseen.

Lue koko uutinen


EA tekee kaikkensa ohjatakseen pelaajia FIFA Ultimate Teamiin, vuodetut dokumentit kertovat

EA:n sisäiset dokumentit antavat ymmärtää pelitalon pyrkivän kovasti ohjamaan pelaajia FIFA Ultimate Team -pelimuodon pariin. Kanadalaismedia CBC:lle vuodetussa yhtiön sisäisessä FIFA 21 -esitysmateriaalissa mikromaksuja hyödyntävän FIFA Ultimate Teamin todetaan olevan pelin muun muassa pelin kulmakivi.

Myöhemmässä virallisessa lausunnossaan EA on kuitenkin kiistänyt ohjaavansa pelaajia käyttämään rahaa peleissään ja toteaa, ettei se näe, että loottilaatikoita voisi rinnastaa uhkapelaamiseen.

Lue koko uutinen

Olisihan se yllättävää, jos EA ei tekisi näin, kun kerran juuri siitä pelimuodosta he käärivät isoimmat rahat niin lapsilta kuin aikuisilta mikromaksuilla ja satunnaispakkauksilla. Jos arpalaatikoita ei pidettäisi niin kyseenalaisina, tuskin EA kokisi edes tarvetta peitellä asiaa näin. -ELTP


Respawn Entertainment on nyt Oscar-palkittu pelistudio

Titanfallin ja Apex Legendsin kehittäjä Respawn Entertainment on nyt myös Oscar-palkittu studio. Respawn palkittiin maanantaina aamuyöstä Suomen aikaa järjestetyssä Oscar-gaalassa lyhyiden dokumenttien sarjassa virtuaalitodellisuusräiskintä Medal of Honor: Above and Beyondia varten tuotetusta Colette-dokumentista.

Lue koko uutinen

Dokumenttia en ole katsonut mutta mielestäni Respawn kyllä ansaitsee kaikki palkintonsa ja kehunsa, sen verta hyvää jälkeä puskeneet ulos. -PSPiraatti

Aivan kun katsoo niitä pelejä mitä ovat saaneet aikaiseksi (ent IW)ja nyt respawn niin okeastaan yhtään ”huonoa” ei ole tullut..ne jotka omistavat pelin katsokaahan tuo pätkä. -Billet


Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – suuri suomalainen PS5-yksinoikeus ja Pokémon-klassikon jatko

Kuolemaa, valokuvia ja täyttä sodankäyntiä – muun muassa näistä osista tämä viikko oli tehty. Kauppoihin rantautuivat niin helsinkiläisen Housemarquen ensimmäinen PlayStation 5 -peli Returnal, Switchin kevättarjontaa piristämään ilmestynyt New Pokémon Snap sekä klassikkostrategian elvyttänyt Total War: Rome Remastered. Taktikointi jatkui toki myös muun muassa uudella Europa Universalis IV -lisäsisällöllä ja saipa pitkäaikainen räiskintäsarjakin jatkoa R-Type Final 2:n merkeissä.

Lue koko uutinen

Returnal kiinnostaa myös – Housemarquen pelit on aina olleet meikäläisen mieleen. On mielenkiintoista nähdä kuinka heiltä on luonnistunut tällainen heille uudentyyppinen peli. -GrumpyOldMan

R-Type Final 2 voin ostaa PC:lle. Sen lisäksi että R-Type-sarjaan kiinnostaisi paneutua hirveästi, myös siksi että ne muutkin sarjan pelit voisi myöhemmin voida julkaista virallisesti ja koska olen nähnyt liian monen R-Type pelin katoavan silmieni edestä konsolien latauskaupoista. -Brutal1ty


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa