Jälleen yksi tavanomaista suurempi pelialennusmyynti on startannut Xbox Games Store -kauppapaikalla. Aina ensi viikon maanantaihin asti Microsoft ja kumppanit tarjoilevat niin sekä Xbox One- että Xbox 360 -pelejä hankittavaksi parhaimmillaan noin 80 prosentin alennuksella.

Alennuksista pääsevät nauttimaan kaikki Xbox-pelaajat, mutta eniten iloa niistä on luvassa kuitenkin Xbox Liven kultajäsenille. Mikäli kultajäsenyys löytyy vain hallusta, ovat pelitarjoukset nimittäin suurempia kuin muilla käyttäjillä, minkä lisäksi osa peleistä on myös alennuksessa nimenomaan vain kultajäseniä varten.

Alennuksen saaneiden pelien joukkoon lukeutuvat esimerkiksi Far Cry 4Geometry Wars 3: Dimensions Evolved, Ori and the Blind Forest ja Borderlands: The Handsome Collection. Listaa kaikista alennuspeleistä voi pitää silmällä Xbox.com-sivuston tarjoussivulla.

Lisää luettavaa