Suuri syysale alkoi GOG.comissa – nappaa Mount & Blade ja Witcher 2 ilmaiseksi

GOG.comissa on syysale ja sehän tarkoittaa sekä alennusmyyntejä että myös ilmaisia pelejä.

12.11.2014 21:15

Latauskauppa GOG.com on käynnistänyt uuden alennuskampanjan syksyn kunniaksi. Aina marraskuun 25. päivään asti kestävän kampanjan on määrä laittaa alennukseen yli 700 peliä, joista osan hintaa on tarkoitus leikata aina 90 prosentin verran.

Tarjolla on sekä päivittäisiä alennusmyyntejä että myös pikatarjouksia.

Kampanjan kunniaksi GOG on tarjoamassa asiakkailleen myös parikin peliä ilmaiseksi. Seuraavan kahden vuorokauden ajan itselleen voi käydä noutamassa suoraan veloituksetta Mount & Bladen. Toinen ilmaiseksi jaettava peli on vuorostaan The Witcher 2, mutta sen eteen GOG pyytää tekemään hieman työtä. Saadakseen pelin asiakkaan on nimittäin vierailtava kauppapaikalla noin seitsemän eri päivän aikana ja klikattava joka kerta etusivulta löytyvää leimasinpainiketta.

Seitsemällä leimalla itselleen saa myös ilmaisen The Gamers: The Director’s Cut -elokuvan. Pelien ja elokuvan saanti vaatii GOG-tunnuksen.

Lähde: GOG.com

Lisää luettavaa