Suurstrategiapeli Crusader Kings käynnistää elokuussa lautapelimaailman valloituksen

Crusader Kingsin lautapeliversio on päivätty muillekin kuin Kickstarter-tukijoille.

10.7.2019 20:56

Paradox Interactive ja Free League Publishing ovat antaneet virallisen julkaisupäivän Crusader Kings -sarjaan pohjautuvalle viralliselle lautapelille. Kickstarter-joukkorahoitettu peliä on jo aiemmin kesällä saatu matkaan pelin tukijoille, mutta muiden napattavaksi sitä ryhdymään tuomaan elokuun 1. päivästä alkaen.

Ennakkotilauksia pelistä Free League ottaa sen oman verkkokaupan kautta.

Lautapelinä Crusader Kings on suunniteltu 3-5 pelaajalle, joiden tarkoituksena olisi tietysti saada oma kuningaskunta kukoistamaan läpi sukupolvien. Lähemmäs 300 korttin voimin eteen tulee niin mitä erilaisempia hahmoja kuin tapahtumia, joista läpi selviäminen kysyy diplomatian ja juonittelun ohella ennen kaikkea pätevien jälkeläisten saamista.

Tarkemmin pelin toimintaan kelpaa tutustua Crusader Kings the Board Gamen virallisella trailerilla.

Parhaillaan Paradoxin peleistä myös Cities: Skylinesista tehtaillaan lautapeliä. Sitä on odotettu saataville lokakuuksi.

Lähde: Paradox Interactive

Lisää luettavaa