Suuryhtiöiden sukset menivät ristiin – Amazonin uusi Taru sormusten herrasta -massiivimoninpeli peruttiin

Amazon ja Tencent eivät ole päässeet sopuun, joka mahdollistaisi hankkeen jatkumisen ainakaan Amazonin osalta.

19.4.2021 09:07

Teknologiajätti Amazonin uusi Taru sormusten herrasta -massiiviroolipeli on peruttu. Tieto asiasta nousi esiin ensin uutistoimisto Bloombergin sisäpiirilähteiltä, mutta Amazon on sittemmin varmistanut, ettei peli ole enää työn alla.

– Rakastamme Taru sormusten herrasta -nimikettä ja olemme pettyneitä, ettemme ole tuomassa peliä asiakkaille, Amazonin edustaja kertoi Bloombergin saamassa lausunnossa.

Bloombergin tietojen mukaan ongelmaksi on muodostunut pelin kehityskumppanina toimineen Athlon Gamesin sekä sen emoyhtiön Leyou Technologiesin siirtyminen kiinalaisjätti Tencentin omistukseen. Amazon ja Tencent eivät raportin mukaan päässeet yhteisymmärrykseen asioista.

Epäselvää toistaiseksi on, olisiko projektilla minkään sortin mahdollisuuksia vielä elpyä ilman Amazonin mukanaoloa. Kun pc:lle ja konsoleille työstetty ilmaispelihanke paljastettiin ensimmäisen kerran vuonna 2018, puhuttiin tuolloin vain Athlon Gamesista sen kehittäjänä. Amazon vahvistui projektiin mukaan lähes vuoden verran myöhemmin.

Pelin parissa työskennelleiden Amazon-kehittäjien kerrotaan siirtyvän osaksi yhtiön muita projekteja.

Amazonin pelinkehityshankkeet eivät ole menneet putkeen nyt pidempään toviin. Vasta vuosi sitten se antoi lopetustuomion verkkoräiskintä Cruciblelle, joka kyllä julkaistiin pc:lle keväällä, mutta palautettiin nopeasti heikon vastaanoton jälkeen beta-tilaan ennen lopullista niskalaukausta. Tunnetusti yhtiön verkkopeli Breakaway ei sekään nähnyt koskaan päivänvaloa, kun taas massiiviroolipeli New World on viimeisimpänä käynyt läpi useamman lykkäystanssin.

Parhaillaan sormusten herran tarusta on yhä olemassa jo massiivimoninpeli The Lord of the Rings Online. Peli on porskuttanut menemään aina keväästä 2007 asti. Amazonin olisi vuorostaan yhä määrä luoda J.R.R. Tolkienin luomuksiin pohjautuva televisiosarja.

Lähde: Bloomberg

Lisää luettavaa