Switch on nyt suositumpi kuin yksikään Nintendo-kotikonsoli – ohitti myynneissä hittilaite Wiin / Uutiset / pelaaja.fi

Switch on nyt suositumpi kuin yksikään Nintendo-kotikonsoli – ohitti myynneissä hittilaite Wiin

3.02.2022 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
18
Switch on nyt suositumpi kuin yksikään Nintendo-kotikonsoli – ohitti myynneissä hittilaite Wiin

Switch on tätä nykyä menestyneempi kuin yksikään Nintendon tähänastinen kotikonsoli, yhtiö on vahvistanut.

Kiotolaispelitalon neljännesvuosikatsauksen mukaan hybridikonsolia on toimitettu maailmalle nyt 103,54 miljoonaa yksikköä. Näin ollen lähes viiden vuoden ikäinen Switch on ohittanut Nintendon tähän asti suosituimman kotikonsolin Wiin kokonaismyynnit, jotka yltivät aikoinaan 101,66 miljoonaan.

Tuoreeltaan ilmoitettu luku kattaa Switchin kaikki kolme eri versiota, joista tuorein OLED-malli julkaistiin viime vuoden lokakuussa.

Nintendon omissa kirjoissa Switchin edellä ovat useampia laitemalleja kattavat käsikonsolituoteperheet Nintendo DS (154.02 miljoonaa) ja Game Boy (118.69 miljoonaa, myös Color-malli mukaanluettuna). Kokonaismyynneissä edellä ovat lisäksi PlayStation 2 (155 miljoonaa) sekä PlayStation 4, jota on Sonyn tuoreen ilmoituksen mukaan maailmalla 116,8 miljoonan konsolin verran.

Vielä syyskuussa Switchin toimitukset olivat 92.87 miljoonassa. Vuodenvaihteeseen ulottuvan katsauksen mukaan konsolia on toisin sanoen liikkunut eteenpäin yli 10 miljoonaa yksikköä sitten viime näkemän, vaikka konsolituotantoa on muiden tavoin hidastanut maailmanlaajunen komponenttivaje.

Pelien osalta Nintendo kertoo, että marraskuussa ilmestyneen Pokémon Brilliant Diamond & Shining Pearl -kaksikon läpimyynnit asiakkaille ovat yltäneet 13,97 miljoonaan kappaleeseen. Lokakuinen Mario Party Superstars on yltänyt 5,43 miljoonaan ja saman kuun aikana ilmestynyt Metroid Dread vuorostaan 2,3 miljoonaan läpimyyntiin. 

Switchin kaikkien aikojen myydyimpänä Nintendo-pelinä jatkaa Mario Kart 8 Deluxe, jonka toimitukset ovat nousseet 43,35 miljoonaan kappaleeseen.

Lähde: Nintendo

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

Muistan kun ensimmäistä kertaa näin Switchin tulevia pelejä, niin en ollut kokenut samanlaista innostusta sitten Nintendo 64:n. Wii oli myös hieno konsoli, mutta Switch vielä paljon enemmän. Nykyään pelaan sitä lähes yksinomaan kannettavassa muodossa.

Käyttäjän Carpio kuva
Carpio

Hienoja lukuja, jotka yllätti minutki. Toki loppuvuosi on tärkein neljännes Nintendon kaltaisille firmoille, mutta 10 miljoonaa kappaletta konsolista joka täyttää pian viisi vuotta on erittäin kunnioitettavaa.

Kuten olen tainnut aiemminkin sanoa, Switchin kohdalla myyntiluvut pitäisi jakaa kahtia, koska kyseessä on seka koti- että käsikonsoli. Näin ollen myyntiluvut voisi olla molempien osalta noin 50 miljoonaa. Toisaalta Nintendo ksikonsolit ovat myyneet enemmän kuin kotikonsolit joten 60/40, 70/30 tms. voisi olla realistisempi lähestymis. Joka tapauksessa kyseessä on vain yksi konsoli ja hybridilähestymistapa on ollut Nintendolle erittäin hedelmällinen Wii U:n, kahden kehitysympäristön, kahden markkinan ja kahden konsolin yhtäaikaisen tukemisen jälkeen. Aika olisi mitä mainion kokeilla esimerkiksi vanhojen pelisarjojen henkiinherättämistä tai kokonaan uusien kehittämistä.

Seuraava konsoli toivottavasti jatkaa samaan malliin ja ilmestynee noin kahden vuoden päästä. Toivottavasti eivät nimeä sitä Nintendo Switch U:ksi.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

Hieno saavutus kieltämättä. Itse omistan Nintendon konsoleista vain 3DS:n ja Wii Un. Switchin ostamiselle en näe mitään tarvetta kun itseäni kiinnostavia pelejä laitteelle ei ole kuin kourallinen ja olettaisin että Nintendon seuraava konsoli on yhteensopiva Switchin pelien kanssa, niin jään vaan odottamaan sitä seuraavaa konsolia

Käyttäjän Jedimindtrick kuva
Jedimindtrick

Hieno saavutus kieltämättä, itseltäkin löytyy Switch ja Switch Lite, joista jälkimmäinen on kovassa käytössä.

Käyttäjän Rabbitman kuva
Rabbitman

Nintendolta oikeasti se paras ratkaisu mennä kilpailemaan mobiilimarkkinoille. Ei kilpaile samassa sarjassa Playstationin ja Xboxin kanssa.

Toivottavasti Android-pelaaminen kehittyisi, mutta se taas liikaa keskittynyt halpoihin/"ilmaisiin" peleihin, että myös se kosketusnäyön rajoittava tekijä pelien suhteen, kun kuluttajat ei niin suostu kunnolliseen ohjaimeen panostamaan.
Tehoahan riittäisi enemmän android-kännyköillä, kuin Switchillä, mutta ei se oikein näy. Onneksi on sentään emulaattoreita hyvin, niin hyvää pelattavaa on kylliksi.
Sikäli Nintendo kilpailee oikeassa sarjassa.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Ei olisi ikinä uskonut, kun Switch paljastettiin. Pelitissä ennustettiin konsolin myyvän ehkä noin 25-30 miljoonaa kappaletta, jota itsekin pidin varovaisen hyvänä tuloksena. Suuri yllätys että ohittanut Wiin myynneissä, kun kuitenkin sen hype oli aivan mieletön aikana, jolloin Nintendo päätti poiketa ensimmäistä kertaa kilpailijoistaan.

Pohtinut sitä että tuleekohan Wii U:n pelien arvo kasvamaan, kun laitekanta ja myynnit jäivät niin pieniksi?

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Olisin aina uskonut, että Switch saavuttaa aivan mielettömät myynnit. Päin vastoin ihmettelisin, jos siitä ei tulisi kaikkien aikojen myydyin konsoli. Ei kyllä todellakaan kaivata uutta konsolia vielä moneen vuoteen.

Käyttäjän Aromit kuva
Aromit

Switch lite löytyi hetken aikaa, mutta uudestaan ei tule hommattua ennen kuin löytyy 1080p reso kannettavassa muodossa

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Vaikka en pidäkään loputtomasta grafiikan perässä juoksusta, niin itselleni Switch edustaa liikaa sitä toista ääripäätä. Loistavia pelejä raudalla jonka nykyteknologiasta jälkeen jäänti on erittäin raskas riippakivi, toisella puolella kovimman silmäkarkin jahtaamisen ansiosta pelien kehitys kestää ikuisuuden, maksaa hunajaa, nostaa pelin hinnat älyttömyyksiin ja edellämainittujen takia julkaisu on liian usein lähempänä betaa kuin valmista peliä.

Tietysti tämä on aikalailla eri kokemus pikkuruudulta, mutta isolta ruudulta Switch-pelit eivät itseäni täysin vakuuta vaikka kieltämättä muuten erinomaisia ovatkin. Shin Megami Tensei jäi juuri näiistä syistä toistaiseksi hankkimatta, pidän peukkuja PC-käännöksen puolesta.

Uusi Switch omasta mielestäni ehdottomasti tarvittaisiin, mutta sitä tuskin on tällä menestyksellä ja komponenttipulalla tulossa. Toivottavasti Steam Deck pistää kehitykseen vipinää.

Käyttäjän DuskTillDawn kuva
DuskTillDawn
Lainaus Aromit

Switch lite löytyi hetken aikaa, mutta uudestaan ei tule hommattua ennen kuin löytyy 1080p reso kannettavassa muodossa

Et sä tuon kokoiselta ruudulta paljoa näe eroa 720p ja 1080p välillä. Itse toivoisin 60fps joka peliin. Toivottavasti Nintendon seuraava konsoli olis tehokkaampi.

Nostoja