Synkän suloinen The Binding of Isaac vuodattaa Xbox-kyyneliä vielä heinäkuussa

The Binding of Isaac: Rebirth tuo häiriintyneen mutta koukuttavan toimintansa pian myös Xbox Onelle.

8.7.2015 02:49

Indiehitti The Binding of Isaac saadaan vielä ennen kesän päätöstä koettavaksi myös Xbox Onelle. Pelin parannellun Rebirth-uusioversion viime vuonna sekä PlayStationeille että pc:lle tuonut Nicalis on vahvistanut, että Microsoftin konsolilla peli nähdään vihdoin 23. heinäkuuta.

Yhdysvalloissa Rebirthin on vahvistettu saapuvan myös vielä Wii U:lle ja uusille 3DS-malleillekin samana päivänä. Euroopassa kyseiset versiot ovat kuitenkin vielä Nintendon tarkastettavana ja näin ollen täällä niiden julkaisupäivästä ei ole vielä täyttä varmuutta.

Lähitulevaisuudessa The Binding of Isaac: Rebirth on saamassa vielä myös oman mittavan laajennuksensa. Afterbirthiksi kutsutun lisäosan on tarkoitus lisätä peliin muun muassa uusia vihollisia ja tavaroita, minkä ohella se muutenkin sekoittaa pelin järjestelmiä esimerkiksi uudella pelitilalla.

Lähde: Nicalis (Twitter)

Lisää luettavaa