Synkimmän luolaston synkimmät salaisuudet odottavatkin roolipelaajia vasta ensi vuonna

Tyylitellen rujo rooliseikkailukokemus Darkness Dungeon ei valmistukaan vielä täksi vuodeksi, joskin pienestä se näyttää jääneen kiinni.

15.10.2015 00:33

Early access -muodossa helmikuussa julkaistu rooliseikkailu Darkest Dungeon on valmistumassa 19. tammikuuta, pelin kehittäjä Red Hook Studios on lupaillut.

Päivämäärä on hieman myöhäisempi kuin mitä studio aikoinaan suunnitteli, sillä kehittäjien alkuperäinen aikomus oli saada peli ulos jo ennen vuoden vaihtumista. Syyksi viivästykselle on annettu monet pelinkehitykseen liittyvät ”riippuvuudet ja muuttujat”.

Täysin tyhjin käsin pelin jo hankkineet pelaajat eivät kuitenkaan joudu loppuvuotta viettämään. Red Hookilla on luvattu, että marraskuun lopulla peliin lisätään muun muassa tuoreita hirviöitä ja uusi pelattava The Abomination -sankari. Osa kyseisestä sisällöstä on luotu pelin Kickstarter-tukijoiden avustamana.

Jossain vaiheessa elämäänsä Darkest Dungeonin on määrä saapua myös vielä PlayStation 4:lle ja Vitalle.

Lähde: Darkest Dungeon (kotisivu)

Lisää luettavaa