Warner Bros. Montreal taustoittaa Batmanin syntytarinaa. Samalla kun studiolla työskentelevä taiteellinen johtaja Jeremy Price tiimineen etsii inspiraatiota aikaisemmista Arkham-nimikkeistä, he myös toivovat jättävänsä oman kultaisen kädenjälkensä alunperin brittiläisen Rocksteadyn aloittamaan sarjaan.

Batman: Arkham Originsin ollessa esiosa, itse Batman tulee olemaan mystinen voima Gothamin kaduilla. Kehittäjien mukaan edes poliisit eivät ole varmoja hänen olemassaolostaan. Vahvistaakseen tätä mystisyyttä ja pelkoa herättävää hahmoa, on kehitystiimi suunnitellut korostavansa sekä varjokuvia että film-noir henkistä vähävaloisuutta.

Kehittäjät ovat myös ottamassa kaiken irti pelille keskeisestä jouluteemasta, joka on muutoin epätavallinen Arkham-pelien ahdistuneessa maailmassa.

Alkuperäisartikkelissa olevalla videolla Jeremy Price kertoo niin Batmanin muutoksesta kuin myös joulun hyödyntämisestä.

Batman: Arkham Origins julkaistaan 25. lokakuuta PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle, Wii U:lle ja pc:lle.

Lähde: gameinformer

Lisää luettavaa