Alkanut viikko ei ole kenties aivan räjähdysmäinen pelijulkaisujen suhteen, mutta ensi viikolla jälleen yksi iso nimike on kuitenkin putoamassa kauppojen hyllyille. Kyseessä on tällä kertaa Mortal Kombat X, jonka uusi traileri saapui maanantaina muistuttamaan uusista verilöylyistä.

Tuore video on tehty yhteistyössä System of a Down -yhtyeen basistina toimeen Shavo Odadjianin kanssa. Sen ohella siis, että videolla raikaa SoaD:n klassinen Chop Suey -kappale, on mies ollut myös ohjaamassa videon hahmottumista.

Ohessa onkin nähtävillä niin julkaisutraileri kuin myös sen kulissien taakse kurkistava video. Sisällöltään julkaisutraileri keskittyy ennen kaikkea Mortal Kombat X:n tarinasisältöön.

Saapuessaan Mortal Kombat X:ää päästään pelaamaan ensin Xbox Onella, PlayStation 4:llä ja pc:llä. Xbox 360:llä ja PlayStation 3:lla peli nähdään kesällä.

Lisää luettavaa