Taas laitetaan ruoska viuhumaan! Kevyesti Indiana Jones -vaikutteinen La-Mulana-sarja tuodaan nykykonsoleille

La-Mulana 1 & 2 -paketti tuo kulttisarjan kokonaisuudessaan PS4:lle, Xbox Onelle ja Switchille.

2.9.2019 20:12

Kulttisarja La-Mulana tekee kokonaisuudessaan matkaa nykykonsoleille. Ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Switchille tuodaan myyntiin La-Mulana 1 & 2 -paketti, jota kaupittelee fyysisessä ja digitaalisessa muodossa julkaisija NIS America.

La-Mulana 2:n alkuperäisestä pc-julkaisusta tuli aiemmin heinäkuussa kuluneeksi vuosi, kun taas ensimmäinen La-Mulana on periaatteessa jo 14 vuoden ikäinen. Mukana La-Mulana 1 & 2 -paketissa nähdään tosin ensimmäisen pelin vuonna 2011 tehty uusioversio, joka pc:n ohella on ollut aiemmin pelattavissa myös Wiillä ja PlayStation Vitalla.

Kumpikin peleistä luottaa vahvasti retrotunnelmaan. Tämä näkyy niin ulkoasussa, tuntumassa kuin yleisessä suunnittelussa, jossa pelaajan ylimalkaisen ohjeistuksen sijaan seikkailija laitetaan turvautumaan epälineaarisissa ympäristöissä usein kokeilullisuuteen ja oman päättelykyvyn käyttöön.

Lisää luettavaa