Taiwanilaispelaaja menehtyi pitkän pelipäivän päätteeksi

Nettikahvilassa pelailleen taiwanilaismiehen epäilleen kuolleen sydänkohtaukseen 23 tunnin pelailun jälkeen. Kuolema huomattiin vasta yhdeksän tuntia tapahtuman jälkeen.

11.2.2012 16:01

Aasiassa kohdattiin pelaamisen yhteydessä surutapahtuma, kun taiwanilaismies menehtyi pitkän pelipäivänsä päätteeksi. Brittiläisen Daily Mailin mukaan 23-vuotias mies oli ehtinyt pelaamaan paikallisessa nettikahvilassa 23 tuntia, kunnes hän menehtyi ilmeisesti sydänkohtaukseen.

Itse kuolema huomattiin kuitenkin vasta yhdeksän tuntia myöhemmin tarjoilijan toimesta, kun uhrin kuolonkankeus alkoi vahvistua. Ympärillä olleet asiakkaat ja työntekijät eivät olleet osanneet epäillä aiemmin kummempia, sillä miehellä oli ollut tapana nukkua aina välillä.

Uhrin vanhempien mukaan pelaajaa oli jo aiemmin saanut hoitoa sydänvaivoihin. Tutkimusten mukaan kahvilassa tapahtuneen kohtauksen saivat aikaan kylmyys, väsymys sekä liikkumisen vähyys.

Lähde: Daily Mail

Lisää luettavaa