Take-Two Interactive jatkaa epäilevää asennettaan maksullisia pelipalveluita, kuten Xbox Game Passia, kohtaan. Yhtiö ei usko niiden ainakaan nousevan missään vaiheessa pelien ainoaksi jakelutavaksi.

Sijoittajilleen pitämässään palaverissa yhtiön toimitusjohtaja Karl Slatoff vahvisti Take-Twon silti pitävän avoimen mielen palveluiden suhteen, mutta eivät ole vakuuttuneita sen suhteen, että tilauspohjaiset palvelut nousisivat ”ainoaksi tai edes päätavaksi” pelien jakelulle.

Hän tosin uskoo, että tilauspalvelut voivat olla hyviä tapoja jakaa vanhempia nimikkeitä pelaajille.

– Olemme tukeneet useita tilauspalveluita, jakaneet vanhempia nimikkeitä, ja uskon meidän tekevän sitä jatkossakin. Kuitenkin loppujen lopuksi kuluttajat tekevät päätöksen, ja me olemme siellä, missä kuluttajatkin.

Samassa tilaisuudessa Slatoff mainitsi, että pelien hinnat ovat nykyään ”erittäin kohtuullisia ja todella, todella alhaisia niissä tarjolla oleviin tunteihin suhteutettuna.”

Lähde: Games Industry

Lisää luettavaa