Taktinen ajoneuvoräiskintä Brigador puksuttaa täydellä höyryllä kesäkuussa – äänikirjan kera

Kesäkuussa kuultavissa on suurten sotakoneistojen kalinaa, sillä pc-räiskintä Brigador on valmistumassa.

15.5.2016 20:41

Steamiin early access -muodossa viime syksynä liittynyt räiskintäpeli Brigador on saanut virallisen julkaisupäivän. Pelin valmistellusta vastannut nelihenkinen Stellar Jockeys -tiimi on kertonut, että se on aikeissa julkaista luomukseensa nyt toukokuussa vielä yhden early access -päivityksen ja saattaa Brigadorin lopulta 1.0-versioonsa 2. kesäkuuta.

Valmistumisensa yhteydessä Brigador laajenee myös uusiin mediamuotoihin. 2. kesäkuuta Stellar Jockeys julkaisee nimittäin pelin yhteydessä myytävän äänikirjan. Äänikirjasta luvataan noin viiden tunnin mittaista pelin universumia laajentavaa kokonaisuutta, josta näytteen voi saada oheisesta videosta. Samaan syssyyn myös pelin noin kaksituntinen musiikkiääniraita saa sekin julkaisunsa.

Muistuksena oheen on upotettu myös vanhempi traileri Brigadorin toiminnasta. Pelissähän pelaajat saavat ohjattavakseen joukon hyvin paljon toisistaan erilaisia jättiläsmäisiä ajoneuvoja, joilla tarkoituksena olisi sitten lähteä suorittamaan erilaisia tehtäviä varsin haastavan vaikeustason kanssa samalla painien. Sekä nyt early access -muodossa että valmistuessaan peli on kustantamassa sellaisenaan 20 euroa

Lähde: Steam

Lisää luettavaa