Taktinen paradoksiräiskintä Quantum League on pian kypsä – valjasta aika puolellesi ensi kuussa

Vanhoille pelaajille luvassa muun muassa tuore kartta, hahmokykyjä ja parempia tähtäysvaihtoehtoja.

13.3.2021 14:07

Verkkoräiskinnän aikaparadokseilla valjastava Quantum League on saanut virallisen julkaisupäivän. Steamissa lähemmäs vuoden varhaisjulkaisumuodossa tähän asti elänyt peli saavuttaa 1.0-versionsa 15. huhtikuuta.

Valmistuminen tuo Quantun Leagueen mukaan vielä niin uuden Nordic-kartan, tuoreita hahmokykyjä, monipuolisemmat tähtäysmahdollisuudet kuin tuoreita keinoja ansaita ase- ja hahmokuoseja. Tietysti hajanaisia viilauksiakin on odotettavissa, mille on omistettu oma listauksensa pelin Steam-sivuilla.

1v1- ja 2v2-otteluiden varaan rakennettu Quantum League perustuu suoran räiskinnän ohella aikasilmukoiden varassa tapahtuvaan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jokaisella kierroksella pelaaja käytännössä nauhoittaa version itsestään peliareenalle, jonka rinnalla tämä sitten taistelee myöhemmillä kierroksilla aikasilmukan synnyttämillä uusilla versioilla itsestään.

Ohessa julkaisua juhlistava tuore traileri sekä ensivilaus Nordic-karttaan.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa