Tasonkeruuta, kortteja ja pelitilavaihtoehtoja – tällainen on Titanfallin beeta

Respawn Entertainmentin uusin video tarjoaa katsauksen siihen, mitä Titanfallin beetassa päästäänkään koeajamaan.

12.2.2014 20:06

Respawn Entertainmentin maaliskuussa julkaistava räiskintäjätti Titanfall saadaan ”beetatestiin” pian. Koska tässä on kuitenkin vielä aikaa pyöritellä peukaloita, ovat kehittäjät julkaisseet pelistään uuden videon, jossa he selittävät hieman, mitä beetalta voikaan odottaa.

Tavoitteena Respawnilla on ollut saavuttaa pelin beetalla kaksi asiaa: testata Micosoftin pilvi-infrastruktuuria Xbox Onella sekä yksinkertaisesti tarjota pelaajille maistiainen tulevasta. Maistettavaa piisanneekin mukavasti, sillä mukana nähdään kolme pelimuotoa, kaksi karttaa, hahmonkehitystä ja pelikortteja.

Karttojen osalta tarjolle saadaan kokonaisuudet nimeltä Fracture ja Angel City. Näistä jälkimmäinen on ollut pelattavissa jo monen messutapahtumien yhteydessä, kun taas ensimmäiseksi mainitusta on lähinnä nähty vilauksia kesän E3-tapahtumassa. Kenttien koluamisen myötä soturit keräävät jo beetassa myös tasoja, joiden myötä kykyjä ja aseita päästään avaamaan.

Beetan kolme pelitilaa ovat Attrition, Hardpoint Domination ja Last Titan Standing. Attritionissa pelaajien kaikki toimet aina tapoista tavoitteiden saavuttamiseen kartuttavat oman tiimin yhteistä pistemäärää, joka ratkaisee lopulta taistelun voittajan. Hardpoint Dominatiossa tarkoitus on valloittaa ja puolustaa tiettyjä alueita kartalla, kun taas Last Titan Standingissa kummatkin tiimit pyrkivät tuhoamaan vastustajansa rajatut titan-varastot.

Beetan myötä julkisuuteen on tuotu samalla hieman piilossa pidetty Burn Card -ominaisuus. Ennen nettimatseja pelaajat valitsevat mukaansa kolme erikoiskorttia, joita aktivoimalla he voivat saada hieman etuja taistoon, kuten tuplakokemusta, parannellun aseen tai ilmaisen titan-robotin. Kun kuolo kuitenkin korjaa, katoaa käytössä ollut kortti etuineen hallinnasta.

Beetaan voi ilmoittautua mukaan Titanfallin kotisivuilla. Ohessa mainittu beetavideo sekä Titanfallin kehitystä taustoittava toinen pätkä.

Lisää luettavaa