Talous hengittää pelaajien tahdissa avaruussimulaatio Star Citizenissa / Uutiset / pelaaja.fi

Talous hengittää pelaajien tahdissa avaruussimulaatio Star Citizenissa

7.07.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

Joukkorahoituksen avulla porskuttava avaruussimulaatio Star Citizen pyrkii tarjoamaan pelaajilleen erittäin elävän talousjärjestelmän. Osana kotisivuillaan julkaisemaansa tietopakettiaan pelin kehittäjät ovat kertoneet pyrkimyksistään niputtaa pelaajien ja tekoälyn toiminnat yhteen niin, että pelimaailma luo omien tarpeidensa mukaan tehtäviä, joiden suoriutumisen myötä esimerkiksi raaka-aineiden ja varusteiden kysyntä ja näin hinta myös kehittyy.

Esimerkin ideasta saa oheisesta videosta. Siinä pelin suunnittelija Chris Roberts kertoo tilanteesta, jossa jonkin tietyn tahon hallitsema ohjustehdas kaipaa tietynlaisia raaka-aineita voidakseen tuoda markkinoille tietyn määrän kauppatavaraa. Ratkaisuna tehdas luo maailmaan tehtävän, jossa tarvittavat raaka-aineet on määrä toimittaa tehtaalle tavalla jos toisella.

Sekä pelaajat että tarpeen vaatiessa myös tekoäly voivat ottaa tämän kyseisen tehtävän suoritettavakseen. Yhtälailla he voivat piraatteina lähteä kuitenkin myös ryöväämään kuljetustavaran tarvittaessa, mikä luonnollisesti vaikuttaa raaka-aineiden saatavuuteen ja luo esimerkiksi tarvittaessa töitä vastaavasti palkkasotilaille. Tämän myötä toiminta tietyissä paikoissa voi puolestaan olla hintavampaa kuin toisaalla, kiitos turvallisuuden varmistamisen.

Yksityiskohtaisen selityksen ideasta kiemuroineen löytää Star Citizenin kotisivuilta kaavioineen kaikkineen.

Sekä yksin- että moninpelikokemuksia lupaavan Star Citizenin on odotettu ilmaantuvan pc:lle ensi vuoden puolella. Peliä työstetään Crytekin CryEngine 3 -pelimoottorin voimin, ja se on saanut kuluttajilta erilaisin tavoin rahoitusta tähän mennessä reilusti 10 miljoonaa dollaria. Tukeminen onnistuu edelleen.

Lähde: Roberts Space Industries

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Retro kuva
Retro

En ole varmaan miltään muulta peliltä odottanut niin paljon kuin tältä. Avaruussimut tuntuneet junnaavan paikallaan FreeSpace 2, X-Wing Alliancen ja Freelancerin jälkeen. Näiden jälkeen ei oikeastaa ole ilmestynyt mitään uutta, joka olisi kiinnostanut. Mutta joo, taitaa olla hypemittarini liian korkealla tätä tekelettä kohtaan. Ehtii vielä pettyä useaan otteeseen.

Ja tuo Star Citizenin talousjärjestelmä kuulostaa hyvin samanlaiselta joka X3 peleistä löytyy. Tuossa simussa kymmenien tuntien pelailuni jäikin pelkkään kaupankäyntiin ja taistelut on vieläkin kokematta. Eipä haitannut. Oma viehätyksensä siinä rahtialusten kanssa leikkimisessäkin on.

Käyttäjän lindario kuva
lindario

Ihan jännältähän tämä Star Citizen vaikuttaa, mutta vähän kismittää ettei itseäni reilusti enemmän kiinnostanut ja reilusti kunnianhimoisempi Elite Dangerous saanut yhtä valtaisaa budjettia. Ei oo reilua ei

Käyttäjän Agathon kuva
Agathon

Mielestäni syy miksi tämä menestyy, mutta Elite Dangerous taas ei, on siinä että tässä tähdätään realistiin tavoitteisiin. Aina voi ideoida ja luvata vaikka mitä, mutta jossain välissä realiteetit iskee vastaan. Voittoa tälläkin halutaan tehdä ja tähän asti tämä vaikuttaa hyvältä. Star Citizen oli ensimmäinen projekti jolle annoin rahaa, koska se oli myös ainoa, joka pystyi vakuuttamaan minut henkilökohtaisella tasolla siitä, että homma tulee oikeasti toimimaan.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus käyttäjältä CM761

Pelaajakin vihdoin huomannut Star Citizenin?

Vihdoin?

Käyttäjän CM761 kuva
CM761

Pelaajakin vihdoin huomannut Star Citizenin? Kuten aiemmat jo totesivatkin, erittäin pätevän näköinen peli tulossa, ja backasin sitä silloin aikoinaan kun oli Kickstarterissa. Yksi merkittävä ero Eliten ja tämän välillä oli se, että Elite tuntui ratsastavan Star Citizenin (jo silloisella) menestyksellä Kickstarterissa. Eliten kuvaus ja tavoitteet olivat lähes tulkoon copy-pastettuja SC:n sivuilta, eikä heillä ollut näyttää muuta kuin köykäisen näköistä avaruuslentelyä, kun taas SC:stä oli jo kaksi minuuttia jumalaisen kaunista in-engine -traileria. Kumman valitset? Niin juuri. SC:n tekijät jopa tuntuvat pysyvän tavoitteissaan ja selkeää edistystä kehityksessä on näkyvissä. Yksi harvoista Kickstarter-voittajista, enkä malta odottaa alphaa.

EDIT: @Riepu Okei, ehkä liioittelin hieman. Pahoitteluni ;)

Nostoja