Pelistudio Starbreezen talousahdinko näyttää helpottamisen merkkejä.

Starbreeze kertoo maksaneensa osan veloistaan yrityssaneeraussuunnitelmansa mukaisesti. Maksujen jälkeen yhtiöllä on jäljellä enää osa finanssiyhtiö Nordean velasta sekä Crossfire-kehittäjä Smilegaten vaihtovelkakirjalainaan liittyvä velka. Studio kertoo myös lyhentäneensä noin puolet Nordealta ottamastaan lainasta. 

Ruotsalaisstudion taloudelliset ongelmat alkoivat toissa vuonna julkaistun Overkill’s The Walking Deadin flopattua pahasti. Yhtiö kertoi tuon jälkeen keskittyvänsä ydinliiketoimintaansa ja päätyi myymään System Shock 3:n ja 10 Crownsin julkaisuoikeudet taloudellisen tilanteensa paikkaamiseksi. Starbreezen mukaan lainoja on maksettu pois nimenomaan julkaisuoikeuksien myynnistä saaduilla tuotoilla sekä osittain yhtiön rahavaroilla.

Starbreeze on keskittynyt tällä hetkellä Payday 2 -sisällön tuottamiseen sekä Payday 3:n kehittämiseen. Yhtiö kertoi viime vuonna taloustilanteensa parantuvan Payday 3:n julkaisusopimuksen myötä, mutta toistaiseksi Starbreeze ei ole kertonut saaneensa sopimusta aikaan ulkopuolisen julkaisijan kanssa. Payday 3:n on määrä ilmestyä vuonna 2022 tai 2023.

Lähde: Starbreeze

Lisää luettavaa