Tältä Gears of War 3 olisi voinut näyttää PS3:lla – virallista pelimoottorin testikuvaa vuodettiin verkkoon / Uutiset / pelaaja.fi

Tältä Gears of War 3 olisi voinut näyttää PS3:lla – virallista pelimoottorin testikuvaa vuodettiin verkkoon

20.05.2020 // Kirjoittanut: Joonas Pikkarainen
0
Gears of War 3, Epic Games, Gears of War

Verkkoon on ilmaantunut pelikuvaa PlayStation 3:n devkitillä pyörivästä kuvamateriaalista Gears of War 3:sta, joka on tähän saakka ollut aina osa Xbox-konsoleiden yksinoikeussarjaa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole taidokas huijaus tai edes lakkautettu konsolikäännös, vaan peliä tuolloin kehittäneen Epic Gamesin virallinen studion sisäisessä Unreal Engine 3 -testauksessa syntynyt sivutuote. Tätä varten hyödynnettiin sekä Gears of War 3:a että Unreal Tournamentia.

Projektia ei siis koskaan ollut aikomustakaan tuoda PlayStation 3:lle.

Nyt verkkoon ladattu kuvamateriaali on itse asiassa peräisin vuonna 2011 tehdyistä hakkerointi-iskuista muun muassa Epic Gamesiin, jolloin hakkerit väittivät saaneensa pääsyn Gears of War 3:een vuotta ennen sen virallista julkaisua.

Oletetusta PS3-versiosta on nähty kuvamateriaalia jo aiemmin vuonna 2017, mutta viimeisimpien tietojen mukaan tuolloin nähty pelikuva olisi ollut lähdekoodista itse kasattu versio. Eilen julkaistu ja alla nähtävissä oleva reilun kahdeksantuntinen videomateriaali olisi puolestaan Epicin virallinen versio.

Kotakun artikkelissa haastatellaan tarkemmin alkuperäisessä vuodossa sekä uudemmassa mukana olleita henkilöitä sekä kerrotaan, miksi PS3-versio pyöri ainoastaan kehittäjille tarkoitetulla devkitillä, koska niissä oli ylimääräistä RAM-muistia.

Lähde: Kotaku

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja