Tältä klassinen Mega Man olisi näyttänyt modernina FPS-räiskintänä

Metroid Prime -kehittäjät suunnittelivat Capcomin kanssa Mega Man -räiskintää, joka kuitenkin haudattiin vuonna 2010. Tältä se olisi näyttänyt.

5.12.2017 14:12

Vanha kunnon sininen pommittaja Mega Man tuntuu kärsivän jonkinmoisesta ikäkriisistä. Tänä vuonna 25. vuotista taivaltaan juhlistavan peli-ikonin nimeä kantavia pelejä, kuten Mega Man Legends 3, Mega Man Online ja Mega Man Universe, on viime vuosina peruttu rankalla kädellä.

Mainittujen pelien lisäksi sarjan luonut Capcom suunnitteli myös neljättä epäonnekasta, joskin varsin kiinnostavaa, Mega Man -peliä.

Pelisivusto Polygon on saanut käsiinsä materiaalia tästä The Maverick Hunter -nimellä kulkeneesta prototyyppipelistä. Erityisen kiinnostavan The Maverick Hunterista olisi tehnyt se, että kyseessä olisi ollut Mega Man -aiheinen FPS-räiskintä.

Polygonin esittelemän prototyypin takana oli Metroid Prime -sarjan entisistä kehittäjistä koostuva Armature Studios, joka on nyttemmin tehnyt lähinnä Metal Gear Solid HD Collectionin PS Vita -version. Länsimaisemman Mega Manin ulkoasusta oli vastuussa suunnittelija Adi Granov, joka päivitti Iron Manin legendaarisen sotisovan sarjakuvasta elokuvamuotoon.

Julkaistut videot ja kuvat osoittavat, että The Maverick Hunter olisi muistuttanut luonteeltaan hyvin paljon Metroid Prime -sarjan pelejä. Ne olisivat yhdistäneet Mega Man X -henkisen maailman ja konseptin kolmanteen ulottuvuuteen.

The Maverick Hunter ei koskaan päässyt täyteen tuotantoon ja se peruutettiin vuonna 2010, hieman ennen kuin japanilaista pelialaa kovaan ääneen ruotinut Mega Man -luoja Keiji Inafune lähti Capcomilta.

Videot, kuvat ja tarkemmat yksityiskohdat peruutetusta The Maverick Hunterista voi katsastaa Polygonin kattavasta artikkelista.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa