Tältä näyttää 2D-Sonicien innoittaman Freedom Planetin paluu – demo tulossa tammikuussa

Freedom Planet 2:sta on saatu ensimmäinen videollinen pelikuvaa. Pian peli saadaan testiin myös ihan demonkin muodossa.

27.12.2016 16:19

Indiekehittäjä GalaxyTrail on päästänyt vapauteen ensimmäisen kunnollisen pelikuvavideon Freedom Planet 2 -tasoloikkapelistään. Tarkoituksena videon on esitellä jo ensimmäisestä pelistä tutun Lilac-hahmon päivitettyä kykytarjontaa, mutta tokihan siinä samalla vilaus saadaan myös pelin kenttien rakenteeseen.

Lähiviikkoina odotettavissa pitäisi olla lisää videoita muita Freedom Planet 2:n pelattavia hahmoja koskien. Tammikuussa pelistä saadaan myös ilmainen demo, joka päästää kokeilemaan kutakin sen sankaria.

Kehitteillä Freedom Planet 2 on ollut Windows-, Mac- ja Linux-koneille sekä mitä ilmeisemmin myös Nintendo Switchille. Valmiiksi GalaxyTrail pyrkii saamaan pelinsä ensi vuoden puolella. Ensimmäisestä pelistä poiketen uutta peliä ei rahoitetan enää joukkorahoituksella.

Lähde: GalaxyTrail (Twitter)

Lisää luettavaa