Tältä näyttää Beyond Good and Evil 2:n toiminta / Uutiset / pelaaja.fi

Tältä näyttää Beyond Good and Evil 2:n toiminta

4.05.2018 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
3

Ubisoft on esitellyt tulevaa Beyond Good and Evil 2 -toimintaseikkailua uuden varhaisen pelikuvan muodossa.

Eilen illalla järjestetyssä livelähetyksessä esitelty pelivideo antaa esimakua tulevan pelin annista. Mukana on katsauksia niin lähitaistelukohtauksiinkin kuin avaruusaluksilla navigointiin. Mukana on myös kehittäjien kommentteja kuvamateriaalin tueksi.

Beyond Good and Evil 2:lla ei ole tässä vaiheessa julkaisupäivää, mutta pelistä odotetaan lisätietoja vielä ensi kuun E3-messuilla.

Lähde: Ubisoft

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Jaah. Tästä ei kyllä oikein osaa olla innoissaan. Turhan epäselvä vielä että mitä tässä lopulta pääsee tekemään ja erityisesti että millaisessa maailmassa. Lähinnä siis, että onko tässä proseduaalinen, eli hiton tylsä maailma.

Käyttäjän edqe kuva
edqe

No olihan tämä esitetty materiaali pettymys streamin saamaan hypeen nähden. Ei juuri uutta aikaisempiin nähtyihin pätkiin, eikä näiden perusteella tosiaan uskalla pelistä juuri johtopäätöksiä sen kummemmin vetää.

Proseduraalinen maailman generointi ei mielestäni tarkoita automaattisesti tylsää pelimaailmaa. Toisin kuin esimerkiksi peleissä No Man's Sky ja Elite: Dangerous BGE2:ssa proseduraalisesti luotoja planeettoja voidaan muokata käsin samalla tavalla kuten esimerkiksi Star Citizenissä tehdään.
Ilman proseduraalista tai satunnaista luomista suurten avaruuden kappaleiden, kuten planeettojen, käsin tekeminen olisi aivan ylivoimainen työ.

Käyttäjän Andzerx kuva
Andzerx

Pelikuva näyttää vielä hyvin varhaiselta, joten en ala tämän perusteella asettamaan kunnollisia odotuksia pelille. Toivottavasti E3-messuilla nähtäisiin enemmän pelin hahmoihin ja tarinaan keskittyvää materiaalia, sillä premissi vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.

Nostoja