Tältä näyttää pc-klassikko System Shockin uusioversio

System Shockin uusioversiosta on nähty ensimmäiset kepeät ruutukaappaukset.

26.11.2015 00:04

Pc-klassikko System Shockista uusioversiota työstävä Night Dive Studios on paljastanut ensimmäiset kuvat tuoreimmasta projektistaan. Kuvat esittelevät vasta vain yhtä huonetta Unity-pelimoottorilla tehtävästä uutukaisesta, mutta ne auttavat jo sentään havainnollistamaan muutamia pelin saamia graafisia parannuksia.

Ohessa on yksi mainituista otoksista. Kaikki loput tähän mennessä pelistä julkaistut kuvat on mahdollista nähdä Polygon-sivustolta. Sivustolla on myös hallussaan joukko uutta konseptitaidetta, jota on ollut mukana luomassa peliin alkuperäisen System Shockin taiteilija Robert Waters.

Toiveena Night Dive Studiosilla on, että vielä jokin päivä se voisi auttaa tuomaan maailman enemmänkin uusia System Shock -tuotteita. Tähän mennessä studio on tullut parhaiten tunnetuksi pc-uusiojulkaisuistaan, joista eräs viimeisimmistä oli System Shock: Enhanced Edition. Parhaillaan yhtiön tarkoituksena olisi myös saada esimerkiksi vanha Turok-räiskintäsarja pelattavaksi nykypäivän pc-koneille.

Lisää luettavaa