Sony paljasti viimeinkin, miltä PlayStation 5 näyttää. Tai näyttävät, sillä konsolista julkaistaan peräti kaksi eri mallia – Ultra HD Bluray -asemalla varustettu perusversio sekä levyasematon PlayStation 5 Digital Edition.

Molempien mallien ulkoasu poikkeaa suuresti totutusta, sillä aiempaa tyylitellymmän muotoilun lisäksi laitteiden väritys myötäilee aiemmin paljastetun DualSense-ohjaimen mustavalkoista ilmettä. Ohjaimen ominaisuuksista voi lukea tarkemmin täältä.

PlayStation 5

Muotoilusta ja esittelyvideosta saakin helposti vaikutelman, että konsoli on suunniteltu vain pystyasentoon, mutta myöhemmin julkaistu kuva osoittaa laitteen asettuvan myös kyljelleen.

Ulkoasujen ohella PlayStation 5:stä ei paljastettu muita uusia yksityiskohtia, kuten tarkkaa julkaisupäivää tai hintaa. Sony Interactive Entertainmentin toimitusjohtaja Jim Ryan lupaili kuitenkin lähetyksessä, että kaikki oleelliset tiedot paljastetaan tulevien kuukausien aikana. PlayStation 5:n arkkitehtuurista ja teknisistä yksityiskohdista ollaan kuitenkin kerrottu jo runsaasti.

Päivänvalon sen sijaan näki jokunen PS5-lisälaite, kuten 3D-kuulokkeet, kamera sekä ohjainten lataustelakka. Konsolin ja lisälaitteiden esittelykuvat ja videon voi katsastaa ohesta.

Kaikki Sonyn tuoreet PS5-pelijulkistukset, kuten mm. Gran Turismo 7, Resident Evil 8, Horizon II, Demon’s Souls, Ratchet & Clank: Rift Apart ja Spider-Man: Miles Morales, voi katsastaa täältä.

Lisää luettavaa