Toisessa maailmansodassa rynnäköidään tarkkuuskivääri kourassa taas ensi vuonna, sillä brittikehittäjä Rebellionin Sniper Elite -sarjan on aika jatkua. Paljastuksensa on viimeisimpänä kokenut tietenkin Sniper Elite 5, joka on tällä kertaa tekeillä pc:n ja vanhemman sukupolven konsoleiden ohella PlayStation 5:lle ja Xbox Seriesille.

Uusin sarjan osa vie nyt vuoden 1944 Ranskaan, jossa tarkoituksena olisi pysäyttää natsien salainen Kraken-operaatio. Tämän luvataan tapahtuvan Sniper Eliten tähän asti suurimmissa ja immersiivimmissä kentissä, jotka on tehty mukailemaan myös oikeaa maailmaa fotogrammetrian avuin.

Räiskimään on mahdollista yhteistyönä kaverin kanssa, mutta yhtälailla muiden pelaajien kampanjoita voi lähteä myös valloittamaan vihollisena. Käytössä olevien aseiden muokkausta luvataan sitäkin niin kuin myös parannuksia sarjan kuuluisaan tappokameraan, jolta edes kivekset eivät ole olleet turvassa. Kilpailullinen 16 pelaajan moninpeli on sekin myös yhä pelaamisvaihtoehto.

Tarkempaa julkaisuajankohtaa Sniper Elite 5:lle ei ole toistaiseksi annettu.

Lähde: Rebellion

Lisää luettavaa