Marras-joulukuun vaihde on osoittautunut mielenkiintoiseksi ajaksi, mikäli vuoropohjainen strategia maistuu kosketusnäytöillä. Tänään keskiviikkona iOS-laitteille on rantautunut Skulls of the Shogun, kun taas joulukuun 5. päivä iPadeille pyörähtää vielä myös uusittu Space Hulk.

Skulls of the Shogunin tuorein mobiiliversio kattaa kaiken uuden sisällön, jonka peli sai aiemmin tänä vuonna saavuttuaan Steamiin. Peli on Applen laitteilla lisäksi universaali ja tukee mahdollisuutta jakaa tallennuksia pc-version kanssa. Myös nettipelaaminen onnistuu kyseisten alustojen välillä.

Alustojen välinen pelaamistuki löytyy myös Space Hulkin iPad-versiosta. Noin kymmenisen euroa kustantava versio vastaakin sisällöltään Windowsilla ja OS X:llä pari kuukautta sitten nähtyä versiota tarjoamalla muun muassa 12 tehtävästä koostuvan yksinpelikampanjan ja hieman moninpelimahdollisuuksia.

Peleistä Skulls of the Shogun on jo aiemmin ollut mobiililaitteiden osalta pelattavissa Windows Phone -laitteistolla ja Surface-tableteilla. Applen vehkeillä pelille kertyy hintaa 4,50 euroa.

Lähde: 17-Bit, Full Control

Lisää luettavaa