Tässä on Xbox Onen myyntipaketin sisältö – kuulokemikrofoni sittenkin mukana

Microsoftin Major Nelson otti ja avasi jo Xbox Onen Day One -paketin paljastaen samalla, että headset nähdään sittenkin mukana.

8.8.2013 17:25

Microsoft on julkaissut tuoreen videon, jossa yhtiön Xbox-äänitorvi Larry Hryb eli Major Nelson itse avaa kaiken kansan nähtävillä Xbox Onen myyntipakkauksen.

Videon kautta saadaankin oivallinen kuva siitä, mitä Xbox Onen mukana tulee, kun sen kaupasta kotiinsa kantaa. Paketin sisuksista paljastumassa onkin itse 500 gigatavun kovalevyllä varustetun konsolin ohella ohjain, virtalähde ja sen johto, 4K-tuella varustettu HDMI-kaapeli sekä aiempaa parempi kuulokemikrofoni, jota alkujaan ei pitänyt mukana edes olla.

Videon esittelyssä nähtäville on asetettu rajoitetusti saatavilla oleva Day One -erikoispaketti. Normaalisti myyntipaketeista poiketen se pitää sisällään erikoisvalmisteisen ohjaimen sekä Day One -saavutuksen, jonka pelaajat saavat kiinnitettyä osaksi käyttäjätiliään. Kyseisen myyntipakkauksen tyyli poikkeaa ilmeisesti myös jotenkin tavanomaisesta.

Xbox One saadaan Suomessa kauppoihin marraskuussa noin 529 euron hintaan. Ohessa sekä mainittu unboxaus että myös videoita konsolin kuulokemikrofonista, ohjaimesta ja Play & Charge -ohjainakkupakkauksesta.

Lähde: Xbox Wire

Lisää luettavaa