Tässä se nyt on! Fallout 4 pistettiin vihdoin pakettiin – ja pulloon

Juuri valmistunut Fallout 4 pääsee vihdoin oikeiden kansien väliin.

24.10.2015 08:56

Reilun kahden viikon päästä ilmestyvä Fallout on mennyt kultaan.

Hartaasti odotettu peli on siispä valmis matkaamaan tehtaille monistettavaksi ja pakattavaksi. Kehittäjä Bethesdan mukaan valmiiksi tulivat kaikki pelin 27 eri alueellista ja alustakohtaista versiota, joten pelkoa myöhästymisestä ei enää juurikaan ole rahtaamisen estäviä luonnonkatastrofeja lukuunottamatta. 

Bethesda juhlisti ilouutista sosiaalisessa mediassa lataamalla Twitteriin kuvan kauniisti muoveihin käärityistä pelikoteloista.

Fanit voivat muistaa merkkipäivää vaikkapa juuri julkistetulla, virallisella Fallout-oluella, joka tosin valitettavasti tulee myyntiin näillä näkymin vain Isossa-Britanniassa. Yhteistyössä Carlsbergin kanssa kehitetty olut kustantaa nauttijalleen nelisenkymmentä euroa 12 pullon paketilta. Esimakua ohrapirtelöstä saa kuvamuodossa ylempää.

Fallout 4 ilmestyy 10. marraskuuta Xbox Onelle, PlayStation 4:lle sekä pc:lle.

Lähde: Bethesda (Twitter), VG247, Eurogamer

Lisää luettavaa