Tästä se kaikki alkoi – alkuperäinen Fire Emblem tuodaan ensimmäistä kertaa länteen / Uutiset / pelaaja.fi

Tästä se kaikki alkoi – alkuperäinen Fire Emblem tuodaan ensimmäistä kertaa länteen

22.10.2020 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
6
Fire Emblem, Shadow Dragon & the Blade of Light, Intelligent Systems, strategia, Famicom,

Nintendon ja Intelligent Systemsin maineikkaan strategiasarjan käynnistänyt Fire Emblem: Shadow Dragon & the Blade of Light on saapumassa ensimmäistä kertaa alkuperäisessä kuosissaan länteen. Fire Emblem -sarjan 30-vuotisen taipaleen kunniaksi Nintendo on ilmoittanut, että peli tuodaan Switchille ensimmäistä kertaa englanniksi lokalisoituna 4. päivä joulukuuta.

Uuden käännöksen ohella peli on varustettu muun muassa mahdollisuudella kelata vuoroja taaksepäin sekä tallentaa etenemistä asteittain niin sanotuilla kirjanmerkeillä. Kokemukselle kertyy hintaa kuusi euroa.

Fire Emblem: Shadow Dragon & the Blade of Light julkaistiin alunperin Famicom-konsolille eli Japanin Nintendo Entertainment Systemille vuonna 1990. Peli sai vuonna 2008 DS:lle kehitetyn uusioversion nimeltä Fire Emblem: Shadow Dragon, joka saatiin tuolloin myös länsimaihin asti.

Julkaisu on jälleen siinä mielessä erikoinen Nintendolta, että peli pysyy saatavilla vain rajoitetun aikaa. Myynnistä se poistetaan nimittäin 31. maaliskuuta, minkä jälkeenkin pelin ostaneet voivat kyllä jatkaa sen pelaamista. Nintendo on hyödyntämässä vastaavaa käytäntöä myös hiljattain julkaistujen Super Mario 3D All-Starsin sekä Super Mario Bros. 35:n kanssa.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

"...peli pysyy saatavilla vain rajoitetun aikaa. Myynnistä se poistetaan nimittäin 31. maaliskuuta"

Nintendo alkanut ottaa oppia Konamilta? Eipä tule ihan äkkiä mieleen muita firmoja, joiden toiminnan kohdalla joutuisi näin usein pohtimaan mitä taikasieniä siellä päättävissä elimissä oikein vedetään.

Käyttäjän vesinokkaelain kuva
vesinokkaelain

Taas rajallinen saatavuusaika. Kiva niille jotka kiinnostuvat pelistä vasta sen jälkeen.

Käyttäjän jjl89 kuva
jjl89

Tuolla rajallisella saatavuudella saadaan peli myytyä niillekin joita se ei ihan hirveästi kiinnosta, koska se on ostettava "varmuuden vuoksi" jos sitä sitten kuitenkin haluaisi pelata. Saisi kyllä loppua mokoma spedeily alkuunsa.

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou

Ymmärrän että jos tehtäisiin vain rajoitettu erä fyysisiä kopioita, mutta nuo digitaalisten pelien rajoitukset ovat kyllä aika erikoista meininkiä.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Ihme perseilyä kyllä Nintendolta taas. Osta peli "heti" tai ei ollenkaan. Joopa joo.

Tämän pelin kohdalla vielä korostuu se, että tämä on jäänyt monelta välistä niin nyt voi tulevilta pelaajilta jäädä jatkossakin kun tuodaan vain tietyksi ajaksi myyntiin. Hieno homma, Nipa, hieno homma.

Tai jos ei vaikka Switchiä vielä omista ja saa sen vasta maaliskuun jälkeen? No can do, tämä peli ei ole enää saatavilla. Olisit ottanut etukäteen selville että mitkä pelit Nintendo poistaa myynnistä.

Käyttäjän CTRF kuva
CTRF

Saahan yritys itse päättää mitä myy ja milloin myy? En näe tässä ongelmaa.