Tautinen 2D-toimintaseikkailu Rogue Legacy laajeni ilmaiseksi

Cellar Door Gamesin kepoinen indiehitti Rogue Legacy on nyt astetta laajempi. Uusi päivitys toi mukanaan muun muassa uusia pomotaisteluja.

18.12.2013 07:04

Kanadasta asti viime kesällä voimalla monien sydämiin iskeytynyt Rogue Legacy on saanut uuden päivityksen Steamissa. Tapahtuman myötä pelissä on näin ollen tietysti viilattu yhtä jos toista osa-aluetta, mutta samalla kehittäjä Cellar Door Games on ripotellut hieman myös lisätekemistä mukaan.

1.2.0.-päivityksen lataamalla käsiksi pienempien lisien osalta pelissä pääsee niin kokonaan uuteen hahmoluokkaan, neljään uuteen hahmoille satunnaisesti arvottavaan luonteenpiirteeseen, 28 uuteen huonemalliin, kuuteen tuoreeseen Steam-saavutukseen sekä mahdollisuuteen säätää pelin varjostimia. Isompaa sulateltavaa puolestaan tarjoavat viisi uutta remixattua pomotaistelua, jotka vastaavat toiminnaltaan eräänlaisia haastetehtäviä.

Uuteen sisältöön käsiksi päästäkseen ei ole väliä, missä vaiheessa Rogue Legacya pelaaja etenee. Kaikkea uutta ei kuitenkaan tarjota pelaajille suoraan tarjottimella, vaan esimerkiksi uudet pomotaistelut on löydettävä pienen kikkailun kautta.

Pelin DRM-vapaan version pitäisi saada päivityksensä hieman myöhempänä ajankohtana.

Ohessa vanhempaa traileria Rogue Legacysta sekä kirsikkana kakun päällä jonkun täystunarin muutama kuukausi sitten nauhoittama satunnainen video pelin loppupuolen vaiheista. Pelaaja-lehden arvostelun pelistä löytää tämän linkin takaa.

Lähde: Cellar Door Games

Lisää luettavaa