Tautien levittämiseen viimeiset kahdeksan vuotta keskittynyt strategiapeli Plague Inc. tarjoaa mahdollisuuden taistella viimein myös ihmiskunnan puolesta. Koronapandemian innoittaman pelin Android- ja iOS-versiot ovat laajentuneet nyt ilmaiseksi The Cure -tilalla, jossa tarkoituksena olisikin nimenomaan saada maailmaa uhkaava pandemia hallintaan.
Yhteistyössä maailman terveysasiantuntijoiden kanssa tehty tila usuttaa pelaajia muun muassa jäjljittämään uhkana toimivan taudin alkulähteitä ja järjestelmään keinoja, joilla se ei pääsisi leviämään. Rokote pitäisi sekin saada aikaiseksi, kun samalla ihmisyhteisöjen tuki pitäisi myös pystyä pitämään puolellaan.
The Cure -laajennus on ilmainen kaikille pelaajille aina siihen asti, kunnes koronapandemia on saatu taltutettua. Tarkoituksena se olisi tuoda myös konsoleille ja pc:lle piakkoin.
Lähde: Ndemic Creations