Team Ninja: taistelupelit eivät ole muuttuneet tarpeeksi

Team Ninjan johtaja kokee taistelupelien junnanneen pelattavuudeltaan paikoillaan. Dead or Alive 5:n luvataankin tuovan muutoksen tuulia genreensä.

28.11.2011 22:17

Team Ninjan johtaja Yosuke Hayashi ei näe taistelupelien kehittyneen tarpeeksi. Siliconeralle antamassaan haastattelussa Dead or Alive -peleistä vastuussa olevan studion pää toteaa olevansa kyllä iloinen taistelupelien uudesta tulemisesta, mutta näkee niissä silti vielä kehitettävää.

-Ne näyttävät hienoilta päivitetyillä grafiikoilla ja nettipelikin niistä löytyy, mutta pelattavuus itsessään ei ole muuttunut. Se on edelleen samanlainen kuin mitä meillä on jo vuosia ollut, Hayashi latasi.

Team Ninja onkin pyrkinyt löytämään erilaisia tapoja muuttaa genreä uudempaan suuntaan Dead or Alive 5:llä ja onkin näin tuonut ympäristöt aiempaa vahvemmin mukaan pelinsä taisteluihin. Muutoin studio on koettanut työstää yksinkertaista viihdettä, josta tarvittaessa pelaajat löytävät myös syvemmän kerroksen.

Dead or Alive 5 on määrä julkaista ensi vuoden puolella. Kyseessä on ensimmäinen uusi kotikonsoleille julkaistava Dead or Alive -taistelupeli, jonka kehityksessä sarjan isä Tomonobu Itagaki ei ole ollut mukana.

Lähde: Siliconera

Lisää luettavaa