Tekes investoi Suomen peliteollisuuteen / Uutiset / pelaaja.fi

Tekes investoi Suomen peliteollisuuteen

11.10.2007 // Kirjoittanut: Eemeli Rekunen
18

Suomessa pelialan merkittävin rahoittaja, teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes, panostaa peliteollisuuteen demorahoituksella. Pienen pelifirman kansainvälistymisen kannalta demon tekeminen on melkeinpä välttämätöntä. Ilman sitä on turha haaveilla sopimuksesta merkittävän julkaisijan kanssa. Tekes rahoittaa suomalaisia peliyrityksiä Verso-teknologiaohjelman kautta. Ohjelmistoyritysten liiketoimintaosaamista ja kansainvälistymistä kiihdyttävässä Versossa on mukana jo 21 pelialan yritystä.

Tekes on vuoden 2007 aikana tukenut alaa jo kuudella miljoonalla eurolla. Vastaavat julkiset investoinnit koko EU:n alueella ovat olleet 21 miljoonaa euroa. Suomessa siis julkiset investoinnit väkilukuun nähden ovat 1,1 euroa asukasta kohden, kun koko EU:n alueella vastaava summa jää noin neljään senttiin.

Suomessa alan kasvuvauhdin on arvioitu yltävän 50 prosentin luokkaan kansainvälisen tason liikkuessa 15–20 prosentin välillä. Merkittävä kasvu selittyy sillä, että Suomesta löytyy maailmanluokan sisältöosaamista, teknistä pätevyyttä ja uusia ideoita.
Maailmanlaajuisesti koko teollisuudenalan arvo on noin 25 miljardia dollaria vuodessa.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Lähde?
Vai itsekkö keksit :P

Käyttäjän CurryFrank kuva
CurryFrank

Hienoa, että täälläkin aletaan panostamaan ja investoimaan peliteollisuuteen. Tämä auttaa aivan varmasti monien hyvien pelien loppuun asti saattamiseen. Ongelmaksi nousseekin huonot pelit...

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

"Lähde?
Vai itsekkö keksit"

No olisko vaikka Tekes??

Käyttäjän himopelaaja kuva
himopelaaja

Joo erittäin kivoja tällaiset uutiset. Nämä saavat mielen iloiseksi,kun kuulee miten paljon peliteollisuus rupeaa laajenemaan muittenkin tietoisuuteen ja siihen ruvetaan panostamaan.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Haluan silti tietää mistä tuo on saatu tietää.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Pohjoismaista tulee kyllä todella hyviä pelejä ja Suomi etenkin ansaitsee lisää näkyvyyttä. Pahin kilpailija Suomella varmaan on naapuri maa Ruotsi. Tosin tehdäähän Venäjälläkin laatu pelejä ja osa jopa todella innovatiivisia, mutta harmittaa, kun niistä niin harva pääse kansainväliseen levitykseen :(.

Käyttäjän jones kuva
jones

Kyllä..aivan loistavaa.. niin kuin on ennenkin luettu niin nyt ruvetaan pikku hiljaa ymmärtämään pelien tärkeys.. :D

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

"Haluan silti tietää mistä tuo on saatu tietää."

Etkä halua. Haluat vain päästä sanomaan että haluat.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Hieno juttu! Ongelma vain on siinä, että Suomesta ei löydy riittävästi pätevää työvoimaa peliteollisuuden tarpeisiin. Koulutuspolitiikassa ja ammattiinohjauksessa on nukuttu myöhään iltapäivään (Saatanan tunarit!). Nyt suomalainen peliteollisuus joutuu hakemaan työvoimaa ulkomailta, mikä mahdollisesti vaikeuttaa peliteollisuuden kehitystä tulevaisuudessa nimenomaan suomalaisena teollisuudenalana.

Sanonkin teille NUORET: harkitkaa VAKAVASTI opintojenne suuntaamista peliteollisuuden tarpeisiin soveltuvaksi - ja tehkää se NOPEASTI. Ammattinohjaajat, huomioikaa alan kehitys ja kertokaa opiskelijoille, että juuri tuolta alalla on tulevaisuudessa tarjolla työtä. LOPETTAKAA se fucking tupelointi!

Ihmettelen, miksi vain Tekes tukee pelintekijöitä. Valtio ei taida tukea tätä taiteenmuotoa lainkaan, mutta Kansallisoopperalle me veronmaksajat annamme reilusti rahaa: me tuemme jokaikistä myytyä oopperan pääsylippua 150 eurolla (vai oliko vieläkin enemmän, en muista tarkkaa summaa, mutta sekin riittää minulle. En käy oopperassa, enkä halua tukea näitä narsistipaskoja vaan tukea suomalaista peliteollisuutta, koska peleissä koen JATKUVASTI IHANIA TAITEELLISIA NAUTINTOJA. Siis: AAAAH!!!).

Ja missä ovat muut rahoittajat. Kun tuloerot tässä maassa ovat suuremmat kuin koskaan ja kaiken maailman Nokian- ja muiden miljonäärien määrä lisääntyy, missä on Teidän kansallistuntonne - ja ÄLY? Peliteollisuus voisi olla seuraava nokia, jos te sen älyäisitte, sillä peliteollisuus kasvaa hurjaa vauhtia. Pelaajien määrä kasvaa uusien alustojen uusien kohderyhmien mukana ja muutenkin uskon, että yhä useammat alkavat pelata. Tähän uskon jo pelkästään siksi, että kyllä näytti Chost Recon Advanced Warfighter 2 aivan JUMALATTOMAN upealta Xbox 360:llä, kun sen tässä taannoin pelasin läpi. Lisäksi live on tämän pelin kohdalla toteutettu jo todella pelaajan tarpeisiin sopivaksi. Kun vielä käsikirjoittajia nyt aletaan palkita, voi edessämme olla kymmeniä Metal Gear Solidin taiteellisen ja upean tarinan kaltaisia käsikirjoituksia, niin että narsisiti Ebertinkin ruma (siis sehän ON...ruma!) TURPA menee tukkoon. Pelit ovat kovaa vauhtia muuttumassa korkeakulttuuriksi, kun teknologiakin jo hoitaa oman osuutensa tyylillä, eivätkä pelit enää ole pikselimössöä, ja fysiikkapuolikin alkaa lähestyä simuaatiota (tai orgaanisuutta).

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

^

Suomessa kyllä riittää sitä työvoimaa myös pelienkehitykseen. Ohjelmointi taidoistahan tuo on oikeastaan kyse. Suomesta taas löytyy todella paljon ohjelmointi taitoisia ihmisiä ja olemmekin todella arvostettuja maailmalla tässä asiassa. Joista hyvä esimerkki on kännykkä softien (ex BITBOY FTW !) sekä pelien kehitys.

3d mallinuksesta art-työhän löytyy kyllä Suomesta enemmän, kuin tarpeeksi pätevää poppoa. Ainoana ongelmana on ollut Suomen perässä tuleminen, jokaisessa aiheessa. Ruotsi on jo aikaa sitten ollut arvostettu peliteollisuuden maa ja Finland hyppäsi kelkkaan vasta Max Paynen aikoina. Ja tietty rahoitus tällä alalla ei varmastikkaan ole kovinkaan suuri, mutta nähtävästi siihenkin on tulossa muutos.

Turha kuitenkaan väittää, että tämän hetkinen tilanne olisi, jotenkin ammattiohjaajine käsissä. Se että menet siihen peliyliopistoon ei takaa sinulle työtä alaltasi vaan se Matti "C++" Meikäläinen lukiokoulutuksella voi viedä nenän edestäsi työn koska ohjelmointi vaatii useasti paljon enemmän, kun koulutusta. Monet gurut maailmalla ei ole mitää kouluja edes käynyt vaan ihan mielenkiinnosta aloittanut homman ja tekemällä oppii 20x paremmin, kun pulpetin ääressä istumassa ja kuuntelemmassa funktioiden lokerointia...

:D Meni vähän omaksi jaaritteluksi, mutta en usko, että tilanne olisi toinen jos opinto-ohjaajat nalkuttaisivat 8-luokalta asit, että ohjelmointi alalta löytyy aina töitä... Pian Suomi olisi pullollaan epäpäteviä Datanomeja (:D), jotka elättelivät suuria toiveita koodiguruna ja huomasivatkin, että ohjelmointi on pakkopullaa jos siitä ei oikeasti digaa.