Tekken 7 löi tiensä läpi neljän miljoonan myynteihin – uusi dokumentti kertoo pelin saapumisesta länteen

Tekken 7 saavuttaa vielä reilun parin vuoden edessä uusia myyntirajapyykkejä.

21.7.2019 17:33

Tekken 7 on yltänyt neljän miljoonan kappaleen myynteihin, Bandai Namco on vahvistanut näin viikonloppuna. Määrä on kasvanut miljoonalla sitten viime lokakuun.

Kotiyleisön ulottuvilla Tekken 7 on ollut kesäkuusta 2017 asti, jolloin se tuotiin niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle. Kolikkopelimuodossa sillä on ollut pidempikin elämä, sillä japanilaisissa arcadehalleissa se debytoi jo keväällä 2015. Lisäsisältöä peli on saanut konsoleilla ja pc:llä tähän asti kahden kauden edestä.

Sopivasti tällä viikolla Patreon-rahoitteinen YouTube-kanava Hold Back to Block julkaisi myös oman noin puolentoista tunnin mittaisen dokumentin, joka käsittelee Tekken 7:n saapumista Pohjois-Amerikkaan. Ennen kaikkea se keskittyy siis Bandai Namcon vuonna 2016 järjestämään kiertueeseen, jossa kilpapelaajat pääsivät ennen konsoli- ja pc-julkaisua käsiksi Tekken 7:n kolikkopeliversioon.

Dokumentin voi katsastaa alta. Tietoisuutta siitä on levitellyt aiemmin myös Twitterin-puolella Tekken-sarjan vetäjä Katsuhiro Harada.

Lähde: Tekken (Twitter)

Lisää luettavaa