Teleoperaattori Telia on noussut kotimaisia Assembly-tapahtumia järjesteävien Assembly Organizing Oy:n enemmistöomistajaksi.

Telia kertoo kauppojen olevan osa yhtiön tavoitetta tehdä Suomesta maailman paras paikka kokea ja harrastaa digitaalista kulttuuria. Varsinkin pelit kiinnostavat, sillä Telia maalailee mielessään jo näkymiä maailmasta, jossa suomalaiset tunnetaan pelaamisesta siinä missä espanjalaiset jalkapallosta.

– Assemblyn kautta pystymme tukemaan digikulttuurin harrastajia entistä paremmin, olipa kyseessä sitten esports tai pelien tekeminen. Haluamme olla siellä missä ihmiset ovat ja innostaa sekä vanhempaa että nuorempaa sukupolvea. Harrastusmahdollisuuksien tarjoamisen lisäksi haluamme olla osaltamme luomassa myös polkuja kohti ammattilaisuutta niin esportsissa kuin pelien kehittämisessä, kertoo Telialla elektronista urheilua edustava Niklas Segercrantz.

Kauppojen myötä Assemblyn pääjärjestäjiin kuuluva Pekka Aakko jatkaa yhtä tapahtuman parissa työskentelyä. Jussi Laakkonen sen sijaan on ilmoittanut siirtyvänsä sivuun. Laakkonen kertoo kuitenkin uskovansa, että tapahtuma on edelleen hyvissä käsissä.

Vuodesta 1992 asti järjestetty Assembly pyörähtää kesäisen versionsa muodossa seuraavan kerran käyntiin taas elokuussa Helsingin messukeskuksessa. Tavanomaisesti helmikuussa 

Vuodesta 1992 asti järjestetty Assembly pyörähtää kesäisen versionsa muodossa seuraavan kerran käyntiin taas elokuussa Helsingin messukeskuksessa. Tavanomaisesti helmikuussa on järjestetty vuorostaan Assembly Winter.

Lähde: Telia

Lisää luettavaa