Bethesdan ja Tango Gameworksin kauhupeli The Evil Within alkaa vedellä viimeisiään lisäsisältötarjontansa osalta. Pelistä julkaistu uusin traileri vahvistaa, että The Executioneriksi kutsuttu pelin näillä näkymin viimeinen laajennus alkaa asettua latauskauppoihin 26. toukokuuta alkaen.

Tarjonnaltaan The Executioner tulee olemaan jotain aivan erilaista kuin mitä The Evil Within on aiemmin tarjoillut. Sen keskiössä ei enää nähdä pääpeliä tähdittänyttä Sebastiania tai aiemmissa lisäsisältöseikkailuissa ohjailtua Kidmania, vaan nyt haltuun otetaan aiemmin vihollisen virkaa toimittanut The Keeper -hahmo. Kolkkoa kassakaappipäätä ei myöskään ohjata enää hahmon olan takaa, vaan raakuuksia päästään harrastamaan ensimmäisen persoonan kuvakulmasta.

Saapuessaan The Executionerin voi saada joko osana The Evil Withinin noin 20 euron kausikorttia tai sitten sen ostamalla sen erikseen. Yksittäin hankittuna lisäri kustantanee noin kymmenin euroa.

Lähde: Bethesda Blog

Lisää luettavaa