Viimeisen kolmen vuoden aikana niin tietokoneita, kännyköitä kuin koti- ja käsikonsoleita valloittanut Terraria on ensi viikolla jatkamassa jälleen aluevalloituksiaan. Keskiviikkona 12. marraskuuta pelin on aika rantautua PlayStation 4:lle, kun taas perjantaina 14. marraskuuta myös Xbox One pääsee hupiin mukaan.

Uusille konsoleille saapuva Terraria tulee pohjautumaan pelin 1.2-versioon, eli mukana nähdään kaikki sama pelattava sisältö, johon myös PlayStation 3-, Vita- ja Xbox 360 -version omistajat ovat jo päässeet käsiksi. PS4-, PS3- ja Vita-omistajat pääsevät näin ollen pelaamaan peliä yhdessä netin välityksellä, minkä ohella tallennuksia voi myös siirtää keskenään alustojen välillä. Tallennussiirron pitäisi saapua myöhempänä ajankohtana myös Xboxeille.

Rajoitetun aikaa Terrarian PlayStation 4:lle ostavat saavat myös Vita-version kaupan päälle. Tarjous ei toimi kuitenkaan toisinpäin.

Julkaisija 505 Games lupaa lisäksi, että uutta konsolisisältöä Terrariaan on luvassa ensi vuoden alussa. Tarkoituksena myös olisi, että sisältövirta tulee siitä alkaen olemaan konsoleilla tasaisempaa kuin aikaisemmin.

Lähde: Terraria Forums, PlayStation Blog

Lisää luettavaa