Testasimme Wario Land: Shake Dimensionin

Testissä Wiin tuleva tasopompinta

14.9.2011 22:19

Kehittäjä: Good-feel
Julkaisija: Nintendo
Pelikoneet: Wii
Julkaisuaika: 26.9.2008

Nimestään huolimatta Wario Land: Shake Dimension ei sisällä paljoakaan ohjaimen heiluttelua. Sen sijaan tuorein Wario koostuu tiukasta 2d-tasoloikinnasta, jossa ohjaimen heilutukset ovat lähinnä sivuosassa.

2d on täällä taas!

Kaksiulotteisia tasoloikkia on viime aikoina nähty ikävän vähän, ja lajityypin edustajia onkin julkaistu lähinnä konsolien latauspalveluiden kautta. Parisen vuotta sitten julkaistu DS:n New Super Mario Bros. oli kuitenkin miljoonamenestys ympäri maailmaa, mikä todistaa, että myös kaksiulotteiselle tasoloikallekin on vielä kysyntää.

Wario Land: Shake Dimension julkaistaan Wiille. Sitä ei jaella WiiWaren tai Virtual Consolen kautta, vaan peli julkaistaan normaalisti levyllä. Myös minipelikokoelmistaan tunnettu Wario ei ole yhtä suosittu hahmo kuin Mario, mutta sillä on oma vankkumaton kannattajakuntansa, jonka ansiosta uusia pelejäkin nähdään aika-ajoin.

Hyvä fiilis

Shake Dimensionin pelilliset ominaisuudet ja ulkoasu lämmittävät varmasti vanhan koulukunnan pelaajia. Pelin aloituskynnys tuntuu matalalta, mutta edetessä vaikeuskin lisääntyy. Pelissä edetään tasoittain, joista jokainen sisältää neljä kenttää ja pomotaistelun. Jokaisessa tasossa on myös salakenttiä. Testaamani pomotaistelut olivat kekseliäitä ja virkistäviä. Esimerkiksi kakkostason lopussa nähty takaa-ajo oli niin hauska, että sen halusi heti pelata uudelleen läpi. Siinä Wario ajaa takaa kilpa-autolla pakenevaa vihollista, joka heittelee autonrenkailla Wariota. Wario voi kuitenkin iskeä renkaat vauhdissa takaisin. Tarpeeksi monen osuman jälkeen Wario pääsee kurittamaan autoa, joka lopulta hajoaa.

Itse kentätkin tuntuivat tarjoavan riittävästi erilaisia elementtejä ja kikkoja. Wario ratkoo pulmia muun muassa palloja heittelemällä, jolloin pallon heittokulman voi valita Wiimotea kallistelemalla. Shake Dimensionia pelataan pitämällä Wiimotea poikittain kädessä, jolloin pelaaja saa käyttöönsä ristiohjaimen ja kaksi toimintanappia.

Vastoin kuin yleensä tasoloikinnoissa, Wario ei kuole osuttuaan viholliseen, vaan pompauttaa tätä hieman mahallaan eteenpäin. Vihuja voi tappaa syöksymällä niitä kohti, mutta mukana on myös perinteisiä piikein peitettyjä vihollisia, joita kannattaa välttää. Jokaisen tason lopussa Wario juoksutetaan takaisin kentän alkuun. Joskus mennään samaa reittiä pitkin, mutta useimmiten oiotaan aika reilusti. Kun matka kentän alkuun jatkuu, Wario saa päälle buustin. Taitava pelaaja pitää tämän buustin loppuun saakka päällä, mutta itse ainakin tuppasin törmäilemään seiniin melkoisen paljon. Buustia käyttäen voi kuitenkin päästä salareitteihin, joista saa kerättyä rutkasti ylimääräisiä kolikoita.

Hauskoja ideoita ja upeaa grafiikkaa

Ulkoisesti Wario Landia on mukava katsella. Animaatiot saavat hymyn huuleen ja grafiikka on upeaa. Wariota pelatessa pelaajalle välittyy ruudulta se tietty Nintendo-tunnelma, jota peli huokuu.

Erikoinen Wario-huumori, upea grafiikka, hyvä pelattavuus ja hauskat ideat povaavat hyvää Wario Land: Shake Dimensionille. Peli ilmestyy kauppojen hyllyille syyskuun 26. päivä.

Lisää luettavaa