Testissä Call of Duty 4:n uudet kartat / Uutiset / pelaaja.fi

Testissä Call of Duty 4:n uudet kartat

2.04.2008 // Kirjoittanut: Eemeli Rekunen
34

(Toimittanut Miika Huttunen)

Call of Duty 4 on viemässä Xbox Liven verkkopelikuninkuuden Halo 3:lta ja lienee tilastojen kärjessä myös PS3:lla. Peliä pelaa Livessä viimeisimpien tietojen mukaan yli miljoona ihmistä joka päivä. Pelissä on huikea määrä sisältöä etenkin moninpelin puolella, mutta pelaajat haluavat tietenkin aina lisää. Pelin tehnyt Infinity Ward vastaa pelaajien huutoon pian julkaistavalla Variety Map Pack -karttapaketilla.

Pelin tuottajan Mark Rubinin mukaan uudet kartat ovat yksi toivotuimmista lisäyksistä peliin, vaikka oikeastaan kaikkea on pyydetty. Neljä uutta karttaa ovat hyvin erilaisia, mistä paketin nimi Rubinin mukaan juontuu. Jokainen kartoista on vastaus johonkin pelaajien esittämään toiveeseen. Rubin myös kertoo, että he ovat itsekin edelleen todella innoissaan pelistään. Jokaista uutta karttaa on testattu koko tiimin voimin jo muutaman kuukauden ajan. Se on tarpeen, sillä Rubin sanoo kaikkien tiimin jäsenten olevan perfektionisteja. Yksikään karttojen esine tai ampuma-ala ei ole sattumanvaraisesti luotu, vaan kaikkien sijaintia mietitään tarkkaan. Rubin arvelee, että täydellisyyden tavoittelu on pelin huikean laadun salaisuus.

Pääsimme testaamaan Variety Map Packin uusia karttoja etuajassa. Kerromme nyt kuulumiset jokaiselta uudelta taistelukentältä.

Killhouse

Killhouse on pieni, suljettuun lentokonehalliin sijoittuva kartta. Se on tekijöiden mukaan tehty pääsääntöisesti jaetun ruudun kartaksi, jossa kaksi pelaajaa voi taistella toisiaan vastaan yhdellä pelikoneella. Se soveltuu hyvin myös Cage Matcheihin ja pienten ryhmien tappomatseihin. Suuremmalla pelaajamäärällä sotimisesta tulee helposti yhtä kaoottista puuhaa kuin Shipmentissä.

Killhouse näyttää kaupunkisotaradalta, joka voisi olla erikoisjoukkojen harjoituspaikka. Se on täynnä vanerilevyjä, pieniä taloja ja erilaisia ampumapaikkoja. Hallin katto on osittain avonainen, joten ilmaiskut ja helikopteri pääsevät myös tekemään tuhojaan.

killhouse1jhg.jpg

Killhouse on hauska pikkukartta, joka täyttää pienemmän mittakaavan taisteluita kaipaavien toiveet. Heidän ainoa vaihtoehtonsa on tätä ennen ollut Shipment. Killhouse on sitä hieman suurempi, mutta se tarjoaa enemmän suojaa ja näköesteitä, mikä tekee siitä myös taktisemman.

Broadcast

Broadcast perustuu yksinpelin Charlie Don’t Surf -tehtävän kohtaan, jossa valloitetaan vihollisen hallussa oleva televisioasema. Se on ensimmäinen tehtävä, jossa pelataan amerikkalaissotilaana, ja tekijöiden mukaan se oli yksi toivotuimmista uusista moninpelikartoista.

broadcast1.jpg

Broadcast perustuu siis yksinpelin tehtävän kohtaan, mutta se ei ole silkka kopio. Televisioasemasta on lainattu suoraan vain suuri toimitussali ja sen ympäristö, ja karttaa on muokattu moninpeliin sopivammaksi.

Televisioasema on kolmikerroksinen, ja suuren toimitussalin ansiosta tulitaisteluita käydään myös kerrosten välillä. Katolta voi valvoa kartan muita osia, joihin kuuluvat parkkipaikka ja muutama rakennus. Eri kerroksissa ja käytävissä taisteleminen erottaa tämän kartan muusta valikoimasta.

broadcast-2-copy.jpg

Tämän kartan taistelut käydään pääasiassa sisätiloissa, joten se on otollinen ympäristö haulikoille ja konepistooleille. Kartta on keskikokoinen, ja se soveltuu hyvin oikeastaan kaikkiin mahdollisiin pelimuotoihin. Pääasiallisesti se on kuitenkin tarkoitettu tavoitepohjaisille pelimuodoille.

Kill Creek

Kill Creek on suurin uusi kartta, ja se on myös yksi pelin suurimmista moninpelikartoista. Kartta sijoittuu venäläiseen luontoon, joka muistuttaa melkoisesti kotimaisia maisemia. Kartassa on muutamia ränsistyneitä maataloja ja vajoja, paljon kallioita ja mäkiä sekä yksi luola. Kaiken keskipiste on koko kartan läpäisevä kuivunut joenuoma. Metsäinen kartta on hyvin avoin ja sisältää paljon korkeuseroja, joten se on kuin tehty tarkkuuskivääreille ja ACOG-tähtäimillä varustetuille rynnäkkökivääreille. Kill Creek on tekijöiden mukaan vastaus pelaajien toiveisiin saada peliin yksi kokonaan luontoon sijoittuva kartta.

creek-2-copy.jpg

Kill Creek soveltuu parhaiten isojen ryhmien taktiseen taisteluun eli erilaisiin tavoitepohjaisiin pelimuotoihin. Se toimii kuitenkin hyvin myös pienempien ryhmien tappomatsijahdissa. Kartta sisältää paljon erilaisia elementtejä, joten sen luulisi soveltuvan jokaiseen makuun. Kartan koon vuoksi sen osat eroavat toisistaan hyvin paljon. Yhdessä kohdassa on esimerkiksi korkeiden kallioiden reunustama joenuoma. Kallioiden päälle voi kiivetä, ja niiden alla on pieni luola, jonka läpi voi kulkea. Kartan toisella laidalla on pieni kylä rakennuksineen.

Vaihtelevuutensa ja luontoasetelmansa vuoksi Kill Creek tuntui uusista kartoista kaikkein tuoreimmalta.

Chinatown

Chinatown ei sijoitu mihinkään yksinpelin tapahtumapaikoista, vaan se on moderni versio ensimmäisen Call of Dutyn kehutusta Carentan-kentästä. Carentania pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista räiskintäpelien moninpelikartoista, ja se oli mukana myös Call of Duty 2:ssa.

Kartan moderni versio sijoittuu nykypäivän San Franciscon kiinalaiskortteliin, kuten jo nimestä käy ilmi. Taistelut käydään illalla, mutta valoa antavat katuvalojen lisäksi monien eri rakennusten ja liikkeiden loistelamput ja valokyltit.

chinatown2.jpg

Kartta on osittain pieni kaupunkisokkelo, mutta se sisältää myös avoimempia katuja ja tiloja. Kadulla liikkumisesta tekee vaarallista se, että useimmat rakennukset ja niiden toisen kerroksen ikkunat ovat hyviä ampuma-asemia. Kartassa on useita selkeitä pullonkauloja, joissa käydään kiivaimmat taistelut. Chinatown ei suosi mitään tiettyä asetyyppiä, vaan kaikille aseille on käyttöä sen kaduilla ja taloissa.

Call of Duty 4 Variety Map Pack julkaistaan Xbox 360:lle näillä tiedoilla tämän kuun alkupuolella. PS3-version sanotaan ilmestyvän kuun loppupuolella. Pc-versio on myös tulossa, mutta sen julkaisuajankohdasta ei toistaiseksi ole kerrottu mitään varmaa.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän dexter gordon kuva
dexter gordon

Laittaisivat uuteen karttapakettiin jonkinlaisen sademetsäkentän, ei luulisi olevan pelimoottorista kiinni. Mutta nyt taas vaihteeksi pelisuunnittelijoilla tuntuu pyörivän lähi-itä mielessä, kun se näkyy olevan joka pelissä. Puolet CoD4:n yksinpelistäkin oli hiekkaerämääaavikkoa, Solid Snake vierailee lähi-idässä, Frontlines = lähi-itä ja öljy, ja Far Cry 2 sijoittuu viidakon sijaan Afrikan savanneille (johtunee kylläkin varmaan kehittäjän vaihdoksesta). Tottakai idea on ajankohtainen, mutta myös säälittävän tylsä. EI ENÄÄ HIEKKAA!!!

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Koska Mile High Clubista tulee moninpeliin kenttä?

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Tuleekos tämä karttapaketti PC:lle?

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Ja miks ei pclle tule nää ,samalla tavalla jengi on maksanut pelistään prkl

Itse asiassa yli 15 euroa vähemmän...
Saisi kyllä tulla kuitenkin, ei paljon liikuta.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

"Koska Mile High Clubista tulee moninpeliin kenttä?"

Eikö se ole siihen hieman epäsopiva?

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Hienoilta vaikuttavat. Ostaisin muuten, mutta minulla on pieniä rahoitukseen liittyviä vaikeuksia.

Käyttäjän Wespa kuva
Wespa

Tulee tämä PC:llekkin.

"Pc-versio on myös tulossa, mutta sen julkaisuajankohdasta ei toistaiseksi ole kerrottu mitään varmaa."

Käyttäjän Miika Huttunen kuva
Miika Huttunen

Jep, tuottaja varmisti että on tulossa pc:lle, ilmestymispäivä oli kuitenkin vielä tuntematon.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Paljon tulee maksamaan ?

Käyttäjän Snake kuva
Snake

Kaikki näyttävät upeilta, mutta erityisesti Kill Creek vaikuttaa hyvältä.

Chitownin tunnistan heti, ja se omaa selkeästi samat piirteet kuin COD2:kin Carentan. Tuokin paikka taitaa olla (COD2) Jenkkien aloitus...

Pakko sanoa että vaikka COD4 on mahtava peli, se ei siltikään yllä COD2:sen tasolle. Sitä tuli väännettyä reilut 1000 tuntia, yhtään liioittelematta.