Tetriksen isän uusi pulmapeli julkaistiin

Tetriksen herran uusin peli kantaa nimeä Marbly. Kyseessä on, yllätys yllätys, pulmapeli, jossa ei tosin tällä kertaa nähdä palikoita.

1.6.2013 02:57

Tetriksen luojana tunnettu pelisuunnittelija Alexey Pajitnov on saanut ulos ensimmäisen juurikin iOS-laitteille suunnatun pelinsä. Nimellä Marbly tunnettu tuotos on odotetusti pulmapeli, jossa palikoiden sijaan tosin tällä kertaa venksaillaan kuulilla.

Ilmaiseksi pelattavissa olevan Marblyn luvataan pitävän sisällään kaikkiaan noin 180 pulmakenttää. Perusideana näissä on yhdistellä keskenään kolme samaa väriä edustavaa kuulaa, jolloin nämä saa katoamaan kentältä.

Pulmailua pääsee harrastamaan kolmessa pelitilassa. Yhdessä näistä pulmaillaan pisteiden perässä, toisessa kamppaillaan kelloa vastaan ja kolmannessa suoritetaan tarkkoihin siirtoihin pohjautuvia haasteita.

Julkaisija WildSnake Softwaren mukaan Marbly on yksi useista peleistä, joita se työstää yhteistyössä Pajitnovin kanssa.

Tetriksen ohella Pajitnov tunnetaan nykyisin myös muun muassa Hexic-pelistään. Sen HD-versio löytyy tätä nykyä esiasennettuna Xbox 360 -konsoleiden kovalevyiltä.

Lähde: Gamasutra

Lisää luettavaa