Tetriksen uusi tuleminen käynnistyy marraskuussa

Tetris Ultimaten 3DS-versio nähdään sittenkin ennen kotikonsoleille, pc:lle ja PlayStation Vitalle saapuvaa versiota. 3DS-peluu alkaa marraskuussa

13.10.2014 20:16

Ubisoft on muuttanut suunnitelmiaan uuden Tetris Ultimate -pulmapelinsä osalta. Alkujaan kesäksi uusille konsoleille ja pc:lle lupailtu palikkakokemus on valloittamassa kyseiset alustat ja PlayStation Vitan nyt sittenkin vasta talvella, kun taas 3DS:lle peli valmistaudutaan julkaisemaan jo marraskuun 11. päivä.

3DS:lle Tetris Ultimate tuodaan myyntiin niin fyysisessä kuin digitaalisessakin muodossa. Pelin 3DS-versio pitää sisällään kaikki kuusi pelitilaa, jotka löytyvät myös muiden alustojen versiosta, minkä ohella mukaan on heitetty myös ylimääräinen yksinpelattava haastetila.

Hintaa ainakin Tetris Ultimaten 3DS-latausversiolle on kertymässä 20 euroa.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa