Tetris Ultimate tuo legendaarisen pulmapelin uudelle sukupolvelle / Uutiset / pelaaja.fi

Tetris Ultimate tuo legendaarisen pulmapelin uudelle sukupolvelle

4.06.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
6

Viime tammikuussa Ubisoft ilmoitti tuovansa vanhan kunnon Tetriksen uuden sukupolven konsoleille. Nyt ranskalaispelitalo on viimein virallisesti paljastanut Tetris Ultimaten, jonka julkaisu koittaa kesällä PlayStation 4:llä ja Xbox Onella sekä myöhemmin syksyllä myös pc:llä.

Tetris Ultimate ottaa 80-luvulta asti peräisin olevan tutun peliklassikon ja pyöräyttää siitä kuuteen pelitilaan jaetun kokemuksen. Tarkempia yksityiskohtia tilojen toiminnallisuudesta ei ole vielä annettu, mutta nimien osalta ilmaan on heitetty mainintaa jo sellaisista moodeista kuin Marathon, Battle, Power-Up Battle, Ultra, Endless ja Spirit. Perinteisemmän palikkatoiminnan rinnalla nähtäneen siis myös ainakin jonkinlaista vaihtelua.

Ubisoftin mukaan Tetris Ultimatea pääsee pelaamaan niin yksin kuin myös kolmen muun ihmispelaajan kanssa. Hieman esimakua kahden pelaajan Battle-pelailusta saa alta löytyvästä tuoreesta videosta.

Ubisoft on aikeissa kertoa lisää Tetris Ultimatesta ensi viikolla E3-messuilla.

Päivitys kello 22:55: Pelin kotisivut paljastavat hieman lisätietoja pelitiloista.

  • Marathonissa pelaamaan päästään 15 tasosta koostuvaa sessiota, jossa tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä.
  • Endless jatkuu aina tasoon 30 asti ja kehoittaa pelaajia pitämään pelikenttää tilavana niin kauan kuin he vain kykenevät
  • Ultrassa taistellaan kolmen minuutin aikarajaa vastaan tavoitteena kerätä niin paljon pisteitä kuin vain mahdollista.
  • Sprintissa tarkoitus on muodostaa 40 linjaa mahdollisimman nopeasti.
  • Battlessa kamppaillaan vastustajaa vastaan niin kauan, kunnes toinen menettää pelin.
  • Power-Up Battle on kuin Battle mutta tietenkin erilaisin erikoisvoimin, jotka voivat esimerkiksi hankaloittaa vastustajan pelaamista.

 

Luonnollisesti sosiaalista aspektia Tetris Ultimate ylläpitää monenpelin ohella muun muassa pistelistoin ja kavereita ajantasalla pitävin ilmoituksin.

Lähde: Ubi Blog, Ubisoft,  All Games Beta

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123
Lainaus käyttäjältä Marioysikax

Ensimmäinen tämän sukupolveln 1080p/60fps peli julkistettu! Go wild!
.

Eikä ole...

Käyttäjän woni686 kuva
woni686

Tän takia meikä osti ps4:sen!!

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

Ensimmäinen tämän sukupolveln 1080p/60fps peli julkistettu! Go wild!

Mikäköhän siinä muuten on että vaikka on tuhat ja yksi tetristä, niin mikään versio ei ole täydellinen vaan aina uupuu jotain tai on pilattu jollain. PC mestarirotu saa näemmä edelleen tyytyä emulointiin ja flash versioihin.
E: Hitto en osaa lukea. Vai että PC:llekin :3

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi
Lainaus käyttäjältä Marioysikax

Ensimmäinen tämän sukupolveln 1080p/60fps peli julkistettu! Go wild!

Mikäköhän siinä muuten on että vaikka on tuhat ja yksi tetristä, niin mikään versio ei ole täydellinen vaan aina uupuu jotain tai on pilattu jollain. PC mestarirotu saa näemmä edelleen tyytyä emulointiin ja flash versioihin.
E: Hitto en osaa lukea. Vai että PC:llekin :3

Toivotaan vaan että PC:lle olisi kerrankin optimoitu ja onanoitu peli hyvin, ettei vaan tulisi CP-mestarirotille taas suru puseroon:( :( :( :( :( :( :( :( :( :(

PS. Olipas muuten järkyttävän aneeminen pask* remix versio OG tetris biisistä, vähän(paljon) sitä tempoa lisää.

Käyttäjän Airus kuva
Airus

Ohhoh tämä tetris on ilmeisesti joku uusi sarja Ubilta? Näyttääpä häkellyttävän ..palikkaiselta ja suorakulmiomaiselta. Marioysikax sen jo sanoikin, eli voittajan valinta jos 1080 freimiä löytyy ja smoothi kuva, muuten jää kyllä kaupan hyllylle mokomakin.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax
Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Eikä ole...

Kuullut sanasta sarkasmi ;)

Mutta yksi ihan legitti asia mikä ihmetyttää todella paljon. Missä on Wii U versio? Onko oikeasti joku niin painava syy ettei voi portata Wii U:lle? Teknisesti ei ainakaan pitäisi olla mitään ja voisin kuvitella myyvän sen verran ettei rahallisestikaan pitäisi olla estettä, kuitenkin tetris sopii kaikille.

Nostoja